Ärtyvän suolen oireyhtymä ilmoittautuu – taas

En ole saanut muutamaan päivään kirjoitettua mitään, koska ylimääräinen aikani on mennyt vatsakipujeni syiden selvittämisessä. Aloin viime viikolla tuntea kovia, kouristavia kipuja vatsassani. Samanlaiset kivut ovat minulle tuttuja jo entuudestaan. Sen takia tiesinkin heti kipujen alkaessa, että vanha tuttuni, IBS, siellä taas nostaa päätään.

IBS, ärtyvän suolen oireyhtymä on suolistosairaus, joka diagnosoidaan sulkemalla muut mahdolliset vaihtoehdot (esim. keliakia ja laktoosi-intoleranssi) pois. Minulla tämä oireyhtymä todettiin viime vuoden elo- tai syyskuussa, kun olin kärsinyt pahoista vatsakivuista yli kuukauden yhtäjaksoisesti ja siitä viimeiset kaksi viikkoa mikään ruoka ei tuntunut pysyvän sisälläni. Tätä ennen koin samantapaisen oirejakson noin kymmenen vuotta sitten.

Kun kivut viime viikolla alkoivat uudelleen, pelästyin tietysti aivan hirveästi, sillä viime vuonna olin monta viikkoa sängynpohjalla, enkä pystynyt tekemään mitään. Muistan, että jopa television katsominen oli vaikeaa ja vatsakivut olivat niin kovia, että pelkäsin kantavani jotain todella vakavaa sairautta.

Nyt siis kaivoin pikavauhtia ravintoterapeutilta ja lääkäriltä saamani ruokaohjeet esille. Aloin noudattaa niiden mukaista ruokavaliota heti, mutta kivut eivät parissa päivässä muuttuneet mitenkään. Ajattelin ensin, että olo ehkä paranee vasta muutaman päivän päästä, että nyt pitää vain olla kärsivällinen.

Löysin kuitenkin onnekseni ihanan ja oloni pelastavan blogin, Vatsan vapaapäivän, joka on minulla nyt jatkuvasti jollain välilehdellä auki. Blogin kirjoittaja, Vilja, on listannut blogiinsa kaikki vältettävät ja suositeltavat ruoka-aineet. Aloin selata listaa läpi ja osa ruuista olivat samoja kuin saamissani listoissa. Mutta osa ei. Osa poikkesi täysin. Minulle on muun muassa erityisesti suositeltu viinirypäleitä, mutta Vatsan vapaapäivä -blogin listassa ne ovat vältettävien listalla. Siis mitä! Olin hetken todella vihainen. Ensin siitä, että menetin taas yhden herkkuni, mutta vielä enemmän siitä, että olin saanut väärää tietoa.

Taittelin lääkärin ja ravitsemusterapeutin listat takaisin laatikkoon ja olen nyt mennyt näiden Vatsan vapaapäivä -blogin ohjeiden mukaan muutaman päivän ja oloni on täysin erilainen. Vatsakramppeja, eikä minkäänmaailman kipuja ole ollut enää ollenkaan. Olen kokkaillut kurpitsakeittoa ja kanakeittoa sekä hakenut hyvällä omallatunnolla salaattibaarista salaatteja (siihen pienempään kulhoon). Ihanaa, kun niitä voi kuitenkin syödä. Ja ylipäätään ihanaa, kun voi nyt syödä ilman kipuja. Kanakeittoon valitsin vatsalle sopivia kasviksia (naurista, lanttua ja porkkanaa), vaihdoin kerman laktoosittomaan ja maustoin keiton pelkällä suolalla. Itse pilkotut kasvikset maistuvat niin paljon enemmän kuin pakasteesta ostetut, että pelkkä suolakin riitti hyvin maustamaan keiton. Mieheni otti osan keitosta omaan kattilaansa ja maustoi makunsa mukaan. Hyvä kuitenkin näin, että ei tarvitse kokkailla molemmille omia ruokia, vaan voimme syödä samoja. Raaka-aineet valitaan vain listan mukaisesti, että ikäviltä yllätyksiltä vältytään.

Tulen varmasti jatkossa kirjoittamaan lisää ärtyvän suolen oireyhtymästä ja suuri osa resepteistä tulee varmaan myös olemaan oireyhtymän omaavillekin sopivia. Lisäsinkin oireyhtymälle nyt oman kategoriansa tuonne hyvinvoinnin alle. Iloitsin niin kovasti Vatsan vapaapäivä -blogin löytymisestä, että tiedän, miten tärkeää vertaistuki on tämän oireyhtymän omaaville.

Olen ollut diagnoosin jälkeen jotenkin vähän pihalla siitä, miten paljon voin poiketa ruokavaliosta. Tämä epätietoisuus ajoikin vatsani taas niin huonoon kuntoon, että kivut alkoivat. On ollut siinäkin mielessä hankalaa tietää missä raja menee, että kipuja ei aina tule. Tuntuu, että vatsa on kestänyt ja kestänyt, mutta viime viikolla juomani kahvikupillinen oli sille viimeinen pisara. Toisaalta olen kyllä iloinen siitä, että voin aina silloin tällöin vähän poiketa ruokavaliosta ilman, että kohtaan tuskallisia kipuja. Pitää jatkossa vain miettiä tarkemmin, miten usein ja millaisissa määrin voin syödä jotain ruokavalion ulkopuolelta.

Kaikki kanssavatsavaivaiset! Pidetään lippu korkealla, vaikkei tämä homma aina tuntuisikaan helpolta. Kyllä se siitä! 🙂

Facebooktwittergoogle_pluspinterest
kurpitsakeitto

Herkullinen kurpitsakeitto

Jokin aika sitten, kun kurpitsoja alkoi taas ilmestyä kauppojen hyllylle, mieleeni piirtyi Muumimamman kurpitsakeitto Muumilaakson tarinoista. Jo pienenä kuolasin tuota keittoa, koska se vaan näytti ohjelmassa niin herkulliselta. Kokeilin huvikseni googlettaa “Muumimamman kurpitsakeitto” ja löysin Aistitasolla/Puolitiessä-blogin julkaisun, jossa kirjoittaja myös muisteli tuota herkullisen näköistä keittoa. Hän oli myös kokkaillut kurpitsakeittoa ja otin siitä vähän vinkkiä omaan soppaani. Päätin kuitenkin julkaista tänne oman ohjeeni, sillä lisäsin ja muutin aineksia jonkun verran. Tästä tuli kyllä niin ihanaa, että keitin ekan erän jälkeen heti toisen kattilallisen. Ja tänään oli pakko käydä ostamassa vielä uusi kurpitsa, jotta saan tätä ihanuutta vähän pakastimeenkin asti.

 

Herkullinen kurpitsakeitto

1 rkl kookosöljyä tai voita
n. 600-650 g kurpitsan maltoa
2 porkkanaa (n. 200 g)
n. 3 dl vettä
2 dl kermaa
½ tl kurkumaa
kardemummaa
kanelia
neilikkaa
mustapippuria, suolaa

(Pinnalle: paahdettuja kurpitsansiemeniä)

  1. Kuutio kurpitsat ja porkkanat. Porkkanakuutioista kannattaa tehdä hyvin pieniä, sillä ne kypsyvät kurpitsaa hitaammin.
  2. Sulata kookosöljy kattilassa ja lisää joukkoon kurpitsat ja porkkanat. Sekoittele hetki.
  3. Lisää muut mausteet paitsi suola ja pippuri ja kääntele hetki.
  4. Lisää vesi ja keitä kannen alla hiljalleen kypsiksi. Sekoita välillä, ettei keitos pala pohjaan.
  5. Kun porkkanat ja kurpitsat ovat pehmenneet kunnolla, soseuta ne sauvasekoittimella.
  6. Lisää mukaan suola, mustapippuri ja kerma. Sekoita tasaiseksi.
  7. Tarkista maku ja lisää mausteita tarvittaessa.
  8. Halutessasi voit paahtaa kurpitsansiemenet ja nostaa lautaselle keiton päälle.
  9. Ja eikun syömään! 🙂
Facebooktwittergoogle_pluspinterest
coffee-958410_800px

Lauantaiaamun huumaa

Hilpeää huomenta.

Tänään on lauantai, vapaapäivä, ja heräsin jo ennen aamuviittä. Ensimmäisen kerran katsoessani kelloa, se näytti 4:50. Mietiskelin kaikenlaista, niin työkuvioista blogiin, kuin lenkkeilystä jouluunkin. Mietin sanaa anivarhain – se kuulostaa jotenkin kauniilta. Seuraavaksi yritin nukahtamisen toivossa olla ajattelematta sen kummemmin mitään, mutta en onnistunut siinä tällä kertaa. Olin niin innoissani kaikista mietteistäni. Tunsin jatkuvasti vain olevani enemmän ja enemmän hereillä. Lopulta, kun kello näytti 5:35, en jaksanut enää leikkiä vaakatasoista hyrrää sängynpohjalla. Nousin ylös, keräsin aamukamppeet kainalooni ja sipsuttelin keittämään teetä.

Paistoin pari kananmunaa ja pilkoin hunajamelonia teen kaveriksi. Jääkaapissa minua oli vastassa virnistävä kurpitsalyhty. Kaiversin sellaisen eilen ensimmäistä kertaa elämässäni ja tein sen maltosta ihanaa kurpitsakeittoa. Teen sekä kaiverruksesta, että keitosta vielä myöhemmin tänne postaukset ja linkitän sitten tähänkin juttuun.

Aamupalaa maistellessani mietin, että olisi hyvä idea laittaa pyykkikone hommiin näin aikaisin, koska vielä oli yösähkön aika. Tämä sitten kuitenkin unohtui, kun jumituin Facebookin äärelle ja sain sitä kautta idean asentaa Snapchatin puhelimeeni. Se on nyt asennettu ja olen vähän pihalla, miten sitä käytetään. Se tuntuu silti kovin hauskalta keksinnöltä, vaikka pikkuisen vielä pelkäänkin, että lähetän jatkuvana virtana koko maailmalle livekuvaa, enkä tajua sitä itse. Luultavasti kuvittelen sen olevan hankalampi, kuin mitä se todellisuudessa on. Tunnen kuitenkin oloni nyt erityisen nuoreksi ja ajan tasalla olevaksi henkilöksi, sillä en ole kuullut yhdenkään ystäväni käyttävän Snapchatiä vielä (tai sitten he käyttävät sitä minulta salaa!).

Minulla on tälle päivälle paljon odotuksia. Meille piti tulla viikonloppuvieraita, mutta he joutuivat sairastumisen vuoksi perumaan tulonsa. Tämä oli kurja juttu ja toivon ystävälleni pikaista paranemista! Tällaisissa tilanteissa on kuitenkin myös valoisa puolensa. Kun harmitukseni meni ohi, minusta alkoi nimittäin tuntua siltä, että minulle on nyt annettu lisäaikaa lahjaksi. Innostuin ajatuksesta, että ehdin tehdä tämän ja huomisen päivän aikana vaikka mitä. Meillä on vielä vähän maalaushommat kesken ja kotona riittäisi muutenkin paljon mukavaa puuhasteltavaa. Myös lenkkipolku ja kaupunkikierros kiinnostaisivat. Ainoa asia, mitä minun pitää kuitenkin nyt muistuttaa itselleni on se, että en ehdi tehdä kaikkea. Joten teen sen, minkä ehdin ja mikä hyvältä tuntuu. Todennäköisesti myös väsähdän iltapäivällä ja voin silloin hyvin ottaa pienet nokkaunet ja jatkaa sitten puuhastelujani.

Facebooktwittergoogle_pluspinterest
ota_apua_vastaan

Anna muiden auttaa

Toisinaan on hyvä luopua kontrollista ja antaa muiden auttaa. Se ei ole välttämättä helppoa, mutta se vapauttaa aikaasi asioille, jotka ovat sinun kohdallasi vielä tärkeämpiä.

Sain eilen työpuhelun, jossa minulle tarjottiin luotettavalta suomalaisyritykseltä tiettyä avaimet käteen -palvelua. Palvelu kiinnosti ja tiesin sen olevan erittäin tarpeellinen. Pähkäilin kuitenkin todella pitkään, että pystyisinkö kuitenkin itse toteuttamaan tämän asian, jolloin oppisin jotain uutta, eikä palvelusta tarvitsisi maksaa ulkopuoliselle.

Keskustelin noin puoli tuntia myyjän kanssa ja olin vakuuttunut palvelun laadusta ja hyödyllisyydestä, sillä olinhan tutustunut aiheeseen jo aiemminkin. Tästä huolimatta pyysin myyjää palaamaan asiaan seuraavana päivänä. Osittain tämä pyyntöni liittyy varovaiseen ja harkitsevaan luonteeseeni, mutta mukana oli myös häivähdys kontrollintarvetta: “voisinko tehdä tämän itse?”

Mietin vielä hetken puhelun jälkeen, millä tavalla voisin jättää palvelun tilaamatta ja voisin toteuttaa sen ilman ulkopuolista apua. Palveluun liittyvien asioiden opiskelu ja toteuttaminen olisi toki mahdollista, mutta aloin pohtia sen kannattavuutta. Voisin siis töiden päälle opiskella ja opetella tekemään asiat itse ja menettää suuren osan jo nyt vähästä vapaa-ajastani. Lisäksi mietin, pystyisinkö satsaamaan niin paljon aikaa asian opiskeluun, että kykenisin yhtä laadukkaaseen ja toimivaan lopputulokseen, kuin mitä minulle tarjottu palvelu takaisi. Luultavasti en, koska ylimääräisille asioille on jo nyt hyvin vähän aikaa.

Minusta alkoi siis tuntua siltä, että sitoutuva itseopiskelu tässä asiassa ei olisi kannattavaa. Ymmärsin nimittäin, että vaikka opiskelisinkin asian läpikotaisin, en todennäköisesti pystyisi hyödyntämään oppimaani tulevaisuudessa niin, että siitä olisi minulle mitään selvää hyötyä. Tämän asian itseopiskelulla siis saattaisin vain hukata aikaani, enkä todennäköisesti pääsisi edes yhtä hyviin tuloksiin.

Päätin siis ottaa tarjouksen vastaan. Yritys oli luotettava, osaajat rautaisia ammattilaisia ja hinta oli kohtuullinen. Miksi siis ei? Mieleeni tuli lause, jonka kuulin parisen vuotta sitten keskustellessani erään yrittäjän kanssa: “On parasta antaa aina kyseisen alan ammattilaisten hoitaa asiat, eikä yrittää itse vääntää väkisin kaikkea. Silloin voi keskittyä omaan osaamiseensa ja kehittyä siinä.”

Jos on tottunut kontrolloimaan monia asioita, ei kontrollista luopuminen kuitenkaan ei ole aina helppoa. Ajattele kuitenkin omaa itseäsi: kaipaisitko lepoa tai enemmän vapaa-aikaa? Onko sinun todella aivan välttämätöntä tehdä kaikki itse? Missä voisit höllätä ja antaa jonkun muun auttaa?

Yhden ihmisen ei tarvitse jaksaa hoitaa yksin kaikkea. Avun pyytäminen tai sen vastaanottaminen ei ole häpeällistä tai noloa vaan ainoastaan järkevä tapa huolehtia omasta jaksamisestaan. Kehotan siis ottamaan hyvää apua vastaan, sillä pieni hengähdystauko on välillä paikallaan.

Miten sinä voisit antaa muiden auttaa sinua?

Facebooktwittergoogle_pluspinterest

Ruokahävikkiä vastaan: kuivaruokakaappi helposti järjestykseen

Varmasti monelle on tuttu ongelma, että kuivakaapissa olevat ruokatarvikkeet unohtuvat helposti kaapin perukoille odottamaan parasta ennen -päiväystä. Sillä hetkellä, kun puuroriisin kantaa kaupasta kotiin ja laittaa sen kaappiin, ei tule mieleenkään, että jonain päivänä sen joutuu heittämään pilaantuneena pois. Omalla kohdallani tämä oli pitkään harmillisen yleistä, mutta olen keksinyt kaksi tapaa vähentää tällaisen ruokajätteen syntymistä.

1. Päiväyksen merkkaaminen näkyvälle paikalle
Ensimmäinen tapa on hyvin konkreettinen ja yksinkertainen, eikä vie paljoa aikaa. Tämä ei vaadi mitään muuta, kuin että pidät kynän kuivaruokakaapin lähettyvillä kaupasta tullessasi – ja muistat käyttää sitä. Ota siis tavaksi merkata jokaisen pakkauksen kylkeen parasta ennen -päivämäärä ennen, kuin laitat pakkauksen kaappiin. Tärkeää on merkata päiväys juuri sille kyljelle, joka näkyy sinulle heti kaapin avatessasi. Voit myös merkata päiväyksen jokaiselle kyljelle, jolloin pakkauksia ei tarvitse aina asetella hyllylle samansuuntaisesti.

2. Kaappien säännöllinen läpikäyminen
Tämä on tavallaan itsestäänselvää, mutta jäi ainakin itseltäni pitkän aikaa tekemättä. Kesällä tyhjensin koko kuivaruokakaapin keittiön pöydälle ja katsoin kaikki päiväykset läpi. Merkkasin kaikkien pakkauksien kylkiin parasta ennen -päiväykset ja asettelin paketit takaisin kaappiin, jättäen nopeimmin pilaantuvat ruuat etualalle. Otin asiakseni käyttää nimenomaan nämä ainekset pois ennen uusien ostamista. Homma toimi hyvin ja nyt kaapissa on melkein puolet enemmän tilaa kuin kesällä, jolloin kaappia ei meinannut saada edes kiinni. Tällä hetkellä olen niin hyvillä mielin selkeästä kaapista, että tarkastelen sen noin viikottain läpi. Ei vie paljoa aikaa ja rahaakin säästyy, kun ruokaa ei tarvitse heittää pois. Jos kaappien tarkastelu ei tule arjen keskellä helposti mieleen, kannattaa asettaa puhelimeen hälytys säännöllisin väliajoin tai jättää kaappiin muistilappu muistuttamaan asiasta. Pieni vilkaisukin voi riittää, eli hyllyjen tuijotteluun ei tarvitse varata sen pidempää aikaa.

Onko sinulla kokemusta vaatekaappeihin unohtuneista jauhopaketeista? Onko sinulla tapoja, joilla vähennät kuivaruokakaapin ruokahävikkiä? Heitä kommenttia alle!

Facebooktwittergoogle_pluspinterest
pasta-702937_1280

Ruokalista helpottaa arkea

Olemme jo pitkän aikaa käyttäneet viikottaista ruokalistaa apuna kotiruokailujen suunnittelussa. Ruokalistan tekeminen on mitä mahtavin hermojen, ajan sekä rahan säästämiseen sopiva arjen helpottaja. Kun viikon ruuat suunnittelee kerralla valmiiksi, ei tarvitse joka päivä ihmetellä ja miettiä, “mitä tänään syötäisiin?”. Itse ruokalistan tekemiseen ei mene kuin muutama minuutti, kaupassakäynnit ja turhat ostokset saattavat vähentyä valmiiden listojen ansiosta.

Täydellisiä emme tässä asiassa kuitenkaan ole ja esimerkiksi tämän viikon ruokalista on vielä tekemättä. Joskus havahdumme listan tekoon vasta keskellä viikkoa ja taisi muutama viikko sitten unohtua koko lysti yhdeksi viikoksi. Ja se ei kyllä helpottanut arkea ollenkaan, vaan kaupassa ravattiin useampana päivänä ja havahduimme jatkuvasti siihen, että pitäisi taas tehdä ruokaa. Ja ennenkaikkea, että “mitä ruokaa nyt tehtäisiin?”

Jossain vaiheessa minun on tarkoitus alkaa lisäämään ruokalistojamme tännekin, jotta myös te lukijat voitte hyödyntää niitä ja toivon mukaan saada helpotusta omaan arkeenne 🙂

Facebooktwittergoogle_pluspinterest
iphone-518101_1280

Työt ja vapaa-aika erilleen – haastava mahdollisuus

Työni on sen tyylistä, että monet olettavat minun tekevän töitä milloin tahansa, päivien lisäksi myös iltaisin ja viikonloppuisin. Usein näin onkin, mutta pyrin tekemään iltoja ja viikonloppuja vain omilla ehdoillani ja ennakkoon harkiten.

Joustan tässä asiassa kuitenkin hyvin pitkälle ja vastailen puhelimeen ja sähköposteihin joskus silloinkin, kun olen ajatellut viettää laatuaikaa läheisteni kanssa. Olen alkanut huomata tämän pitkäaikaisen vaikutuksen muussa elämässäni. En pysty viestin tai puhelun jälkeen enää kytkemään mielessäni off-painiketta päälle, kuten ennen.

Kun esimerkiksi vietän aikaa ystävieni kanssa ja huomaan puhelimeni näytöllä ilmoituksen vastaamatta jääneestä työpuhelusta, en pysty jättämään sitä mielestäni. Jään pohtimaan, pitäisikö soittaa heti takaisin vai voinko palata asiaan vasta myöhemmin. Tämä tapahtuu, vaikka tietäisin, että asia ei ole kiireinen ja soittajalle sopii hyvin, että palaan asiaan myöhemmin.

Ikävää ja täysin turhaa tässä tilanteessa on se, että en edistä työasioita yhtään siinä, että murehdin niitä mielessäni. Ja vaikka saisin jonkun hyvän töihin liittyvän ajatuksen mieleeni, aivoni eivät saa tarvitsemaansa levähdystaukoa työasioista. Tämän seurauksena alan helposti käydä ylikierroksilla, kun työasiat vievät kaiken aikani ja myös yöunet alkavat lyhentyä. Yöunien lyhentyminen tarkoittaa omalla kohdallani sitä, että työsuoritus heikkenee huomattavasti ja nuutunut olo saa minut muutenkin hitaaksi ja ärtyneeksi.

Samalla jätän huomiotta ihmiset, jotka ovat sillä hetkellä ympärilläni. Tämä on jopa surullinen ajatus, sillä itsekin koen ikäviksi tilanteet, joissa keskustelukumppani ei selvästi ole läsnä tilanteessa. En halua siis itsekään käyttäytyä niin. Tällaisella toiminnalla olen siis puolittain töissä ja puolittain paikalla, mikä kuulostaa liian sekavalta minun makuuni. En halua viettää sellaista elämää.

Ensimmäinen ja ehkä tärkein askel kohti selkeämpää työn ja vapaa-ajan jakoa on se, että teen itselleni selväksi, että minun ei ole pakko olla tavoitettavissa 24/7. Aion seuraavaksi alkaa miettiä keinoja, joilla pystyn toteuttamaan tätä käytännössä ja löydän taas kadoksissa olevan off-painikkeen laadukkaampaa vapaa-aikaa varten.

Facebooktwittergoogle_pluspinterest
Suppilovahverot 2015

Suppilovahveroita ja ajatuksia kiireestä

Olin viikonloppuna äidin kanssa sienimetsällä. Löysimme puoliämpärillistä suppilovahveroita, wuhuu!

Metsässä tallustellessamme puhuimme äidin kanssa syntyjä syviä. Puhuimme stressaamisesta, täydellisyyteen pyrkimisestä ja liiallisesta murehtimista. Äitini totesi lempeästi sieniämpäri kädessä, että hänelläkin olisi paljon tehtävää tällä hetkellä: “töiden jälkeen opiskelua, siivottavaa, järjesteltävää, ruuanlaittoa.. Mutta olen silti istunut iltaisin palapelini ääreen, koska pidän sen tekemisestä. Ei se ole niin vakavaa, jos jotain on kesken.”

Tällaiset sanat on ihana kuulla ihmiseltä, jolla on tällä hetkellä monta rautaa tulessa. Äitini asenteesta voi myös helposti huomata, että oma elämäntilanteemme ei suoraan määritä sitä, miltä meistä tuntuu. Ajoittain ajatukset elämäntilanteestamme voivat saada meidät tuntemaan surua, vihaa ja pahaa oloa, ja se on täysin normaalia, se ei haittaa. Mutta näiden ikävien ajatusten ja tunteiden pitää antaa mennä menojaan, eikä niihin kannata jäädä junnaamaan.

Sieniretki teki monellakin tapaa hyvää. Oli mukava jutella äidin kanssa pitkästä aikaa, ihan rauhassa. Toisekseen, metsän rauhoittava vaikutus tuli jälleen todettua. Ei ole parempaa paikkaa kiireisen, pääasiassa sisällä vietetyn viikon jälkeen, kuin rauhallinen metsä. Lisäksi sienistä riitti hyvin herkuteltavaa seuraavaksi päiväksi ja maku oli taivaallinen! Sienimetsään on tarkoitus suunnistaa tänä syksynä vielä uudelleen, toivottavasti satoa riittää 🙂

Facebooktwittergoogle_pluspinterest
ei_se_ole_niin_tarkkaa

Remontin yksinkertaistamista

Meillä on tällä hetkellä yksi huone pienen remontin alla. Huoneessa oli melko lailla elämää nähnyt ja suttuinen tapetti, joka aluksi nypittiin irti seinistä. Alunperin oli tarkoitus tapetoida koko huone uudestaan, mutta eräs maalari-tuttuni heitti idean, että tapetoisi vaan yhden seinän tehosteseinä-tyyliin. Hän perusteli ideaansa sillä, että jatkossa on helpompi muuttaa huoneen ulkonäköä, jos voi vaan pääasiassa maalata ja tapetti on vain yhdellä seinällä. Innostuimme heti tästä ideasta, sillä mikä sen parempaa, kuin jo ennakkoon vähän helpottaa tulevaa elämää.

Pohjamaalia on nyt levitetty pari kerrosta ja varmaan yksi kerros vielä laitetaan. Pari päivää sitten, kun mieheni kanssa levitimme pohjamaalia seinille, totesin, että minulle on tässä viime aikoina muodostunut oma slogan kotihommissa. Pienistä epätasaisuuksista puhuttaessa totesin vain tyynesti, että “ei sitä kukaan huomaa”. Tätä toistelin jokin aika sitten myös verhojen lyhennys -operaatiossa.

Totuus on se, että voi olla, että joku huomaakin. Mutta en näe syytä, miksi sitä pitäisi itse jäädä murehtimaan. Todennäköisyys siihen, että joku lyttää kasvonsa kiinni remontoidun huoneen seinään silmiään siristellen ja pikkuvirheitä etsien, on kuitenkin melko pieni. Näin on ainakin omassa lähipiirissäni (toivottavasti teidänkin). Ja jos vieraasi huomaa jonkin epätasaisuuden tai huonosti maalatun kohdan, hän ei jää miettimään sitä moneksi tunniksi, saati sitten päiväksi. Todennäköisesti ajatus vilahtaa hänen mieleensä ja sitten tuleekin jo jotain muuta mietittävää. Ja vaikka joku jäisikin murehtimaan, miten jonkun toisen seinässä on yksi vähän pikaisemmin maalattu kohta, niin mitä se sitten haittaa. Silloin hän miettii sitä itse, omassa mielessään – ei sinun mielessäsi.

Leppoisaa päivää kaikille 🙂

Facebooktwittergoogle_pluspinterest
salaattibaari

Salaattibaarit ja sopivankokoiset salaattiastiat

Hain jo toistamiseen tällä viikolla valmiin lounaan, joka on minun tapauksessani hyvin poikkeuksellista. Tavallisesti valmistan lounaan itse, enkä käy ulkona lounaalla tai hae ruokaa mukaan. Eilen minun teki kuitenkin kovasti mieli hakea salaattia, enkä siis viitsinyt estellä itseäni. Lisäksi minulla ei ollut valmiina muutakaan lounasta, joten sekin vaikutti tähän höveliin asenteeseeni.

Suuntasinkin kaupan Eden-salaattibaarin luo ja valitsin kahdesta erikokoisesta kulhosta pienemmän. Kun olin jo lappanut ensimmäiset ainekset kipon pohjalle, huomasin toisella puolella olevan naisen pitelevän suurempaa kulhoa. Hetken harmittelin, että olin itse ottanut pienemmän. Mietin, että mahdanko tulla annoksesta täyteenkään. Hinnaksi tuli noin neljä euroa, mikä taas yllätti minut positiivisesti. Ja se annos todella riitti. Ei ollut liikaa, eikä liian vähän, vaan juuri sopiva määrä.

Tänään innostuin taas pyörähtämään salaattibaarin luo, mutta meninkin eri kauppaan. Tämänpäiväisen lounassalaattini oli siis toimittanut PicaDeli. Olin pakotettu valitsemaan suuren kulhon, sillä valinnanvaraa ei ollut. Luulin kuitenkin selviytyväni kunnialla salaattiastiani kohtuullisesta täyttämisestä, mutta miten väärässä olinkaan.

Aloitin lisäämällä salaattipohjan. Sen jälkeen en enää osannut miettiä järkevästi annoskokoa, vaan hullaannuin valikoimien edessä: “vähän aurinkokuivattuja tomaatteja ja paahdettua sipulia.. Sitten vähän katkarapuja. Avokadoa pari palaa.. Mikähän tämä on – otetaan sitäkin. Juustoa tietysti pitää olla ja reilusti..”

Juustoa tuli liikaa ja niin tuli muitakin aineksia. Loppu salaatistani odottaa nyt jääkaapissa, että syön sen myöhemmin loppuun. No, ei ainakaan loppunut kesken!

Erikoinen juttu, miten salaattiastian koko voi vaikuttaa niin paljon siihen, että arviointikyky sumentuu. Kuvittelin, että osaan hyvin arvioida sopivan määrän ja ottaa saman verran ruokaa, kuin eilen pienempään kippoon. Hintaeroakin oli reilut kaksi euroa, että edullista hintaa en päässyt ihastelemaan tänään.

Huomiselle taidan tehdä taas itse valmiin lounaan, tiedä miten ison salaattikulhon muuten löytäisin huomenna! (Ja lappaisin täpötäyteen tietysti.)

Onko joku muu törmännyt tähän, että isommalle lautaselle tai muulle astialle tulee lapattua helposti paljon enemmän ruokaa, kuin pienelle?

Facebooktwittergoogle_pluspinterest