Ajatuksia

Kaunis päivä

Aamulla heräsin painajaiseen. Iltapäivällä lähdin kävelylle. Kävelin uusia reittejä, tutustuin asuinalueemme osiin, joita en tiennyt olevankaan. Ulkona on niin kaunista. Tänään on silmiähäikäisevän aurinkoinen ja kauniin luminen sää. Tajusin vasta tähän istahdettuani, että olisi pitänyt ottaa valokuva kävelyllä käydessäni. Mutta toisaalta, ehkä parempi näin. Sain täyden latauksen kauniista säästä ja rauhallisesta tahdista, eikä huomioni siirtynyt kuvauskohteiden bongailuun.

Olen saanut tänään lisätietoa, päivämääriä, hymiöillä rikastettuja viestejä ja yhden hyväntuulisen puhelun. Oloni on rauhallinen ja yhtäkkiä huomasin, miten hyvin asiani ovatkaan. Minä olen, iloitsen ja tiedän mitä nyt teen. Minä annan mahdollisuuden uudelle, lakaisematta vanhaa roskakoriin. Vaalin, kehityn ja kokeilen. Opin uutta ja rakennan vielä vanhaakin. Olen onnekas, koska minulla on siihen mahdollisuus.

Mutta seuraavaksi on välipalan ja iltapäiväteen aika.

Facebooktwittergoogle_pluspinterest

Pikapostaus: Tee tärkeät päätökset mielenrauhasta käsin

Onko sinulle käynyt ikinä niin, että aiemmin suurena intohimona pitämäsi asia ei tunnu enää hyvältä? Yhtäkkiä kohtaat tilanteen, jossa et jaksa enää räpiköidä saavuttaaksesi aiemmat tavoitteesi? Aiemmin täysin järkkymättömältä tuntuva suunnanvalinta alkaakin tuntua ahdistavalta, väärältä ja mikä kauheinta: rajoittavalta.

Mitä kannattaa tehdä?

Itse olen päätynyt ratkaisuun, että tulee kuunnella itseään rauhallisessa mielentilassa. Paniikinomaisessa tunteiden viidakossa tehdyt ratkaisut saattavat jälkeenpäin kaduttaa, mutta harkitusti mielenrauhassa punnitut päätökset ovat yleensä oikeita.

Kaunista viikkoa sinulle, olkoon tämä viikko täynnä mielenrauhassa tehtyjä ratkaisuja.

Facebooktwittergoogle_pluspinterest
Alakulo

Ammatillinen alakulo

Olen ollut viime viikot vähän ammatillisesti alakuloinen. Liioittelisin, jos sanoisin olevani ammatillisesti masentunut, mutta alakuloinen on mielestäni sopivampi ilmaisu. En muista, onko minulla ollut ammatillisesti tällaista oloa koskaan. Ajattelen ammatistani paljon asioita, joita en meinaa uskaltaa tutkia. Olen kohdannut haasteita, joiden en odottanut lyövän minua näin kovalla kädellä. Tunnen olevani kovin yksin näiden asioiden kanssa ja tunnen väsymystä ja turhautumista kaiken yrittämisen jälkeen.

Olen alkanut miettiä vaihtoehtoja ja tehnyt uusia polkuja mahdollisiksi. Katsotaan. Olen päässyt välivaiheeseen ja huomenna toivon saavani vastauksia. Odotan valon hilkahdusta, helpotuksen huokausta, toivottomuuden väistymistä. Odotan säännöllisyyttä, turvaa, uusia haasteita vastoinkäymisineen, uuden oppimista ja kehittymistä. Samalla tunnustan todellisiksi ylpeyden nielemisen, tulevat kysymykset ja mielipiteet. Kurjat toteamukset ja ennakkoasenteet.

Mietin, ehdinkö syödä aamulla puuroni vai siirtyisinkö leipään. Mitä jos en herää?

Mitä minä aina vain etsin ja odotan?

Jotain hyvääkin. Olen nukkunut paremmin viime yöt. Ruudut kiinni iltakymmeneltä -päätös otettiin käyttöön vasta kaksi päivää sitten ja energiaa on jo reilusti enemmän. Olen nukahtanut nopeammin ja herännyt virkeänä. Aamuinen voimattomuus tuntuu olevan tiessään.

Tiedän, että kaikki selviää vielä ja onneksi mieliala nousee päivittäin ilman, että asian eteen tarvitsisi tehdä mitään. Tänään tuntui hyvältä kirjoittaa. Myös moni muu asia tuntuu tänäänkin hyvältä ja olen iloinen siitä.

Facebooktwittergoogle_pluspinterest

Minne olen menossa?

Hei. Kirjoittaminen on jäänyt moneksi viikoksi. Tai itseasiassa, tuo oli väärin sanottu. Yritetään uudestaan.

Hei. Julkaiseminen on jäänyt moneksi viikoksi. Olen aloittanut monen monta kirjoitusta tännekin, mutta yhtäkään en ole saanut loppuun. Olen viime aikoina miettinyt paljon ja kirjoitellut itselleni muistiin tärkeiltä tuntuvia ajatuksia. Olen myös kirjoittanut sadunalkuja sekä kaksi pätkää mahdolliseen kauhunovelliin. Olen siis todella kirjoittanut, mutta en ole julkaissut täällä mitään pitkään aikaan.

Yksi syy sille, miksi kirjoittelu on jäänyt, on poukkoillut mielessäni jo loppusyksystä asti. En oikein tiedä, mihin keskittyisin Aikaisessa tiaisessa. Alun alkaenhan tästä piti tulla organisointiblogi, sitten aihe vaihtui rentoon elämänmenoon, arkeen ja helppoon ruokaan. Nyt mukaan on tullut kirjoituksia vatsavaivoista, mutta niistäkään en jollain lailla jaksa enää kirjoittaa. Vatsani on välillä kiva ja välillä se ärähtelee, mutta en jaksa miettiä sitä enää tänne.

En ole kovin hyvä kirjoittamaan asioista, joita olen tehnyt tai olen ajatellut tehdä. Mietiskelen tahattomastikin todella paljon ja pääni sisällä tapahtuu jatkuvasti jotain. Kehittelen uusia liikeideoita, maailmoja, tarinoita, satuja, mietin läheisiäni, tulevaisuutta, menneitä asioita.. vaikka ja mitä. Luulisi, että tästä kaikesta olisi paljon ammennettavaa blogisivustolle. Mutta sanotaan vaikka niin, että minun on vaikea ehtiä kirjoittamaan sitä mukaa, kun ajatuksia syntyy. Ajatukseni myös poukkoilevat paljon asiasta toiseen ja innostun aina vähäksi aikaa ihan täysillä jostain asiasta. Parin viikon kuluttua saatan olla jo kyllästynyt aiheeseen.

Tässä välissä leikin vähän kääpiöhamsterini kanssa, joka on muuttunut ihanan sosiaaliseksi tässä vuoden aikana. Hän on myös hyvin hauskan ja hämmästyneen näköinen talviturkissaan, sillä pikkuiset kulmakarvatkin ovat muuttuneet valkoisiksi. Yhtäkkiä tajusin, että sillähän on tänään syntymäpäivä! Onnea pikkuiselle!

No niin, saa ihan uusia ulottuvuuksia nämä kirjoitukset, kun kerron hamsterin syntymäpäivästäkin. Tämä ei nyt välttämättä kuulosta kypsän aikuisen kirjoittamalta, mutta aloin nyt miettiä, mitä keksisin antaa pienelle lahjaksi tänään.

Mutta takaisin asiaan. Olen miettinyt sellaistakin vaihtoehtoa, että alkaisin kirjoittaa tänne enemmän luovaa tekstiä, eikä niinkään tällaista resepti- ja asiatekstiä. Olen nimittäin taas innostunut luovasta kirjoittamisesta. Kirjoitin joululahjaksi yhden sadun, jonka ansiosta kipinä syttyi ja olen sen jälkeen  aina silloin tällöin kirjoitellut uusia tarinanpätkiä ylös. Varmastikaan minun ei kannata kuitenkaan heti laittaa koko sivua uusiksi ja poistaa kaikkea jo kirjoittamaani, vaan ennemmin voisin tehdä luovalle kirjoittamiselle oman kategoriansa. Ehkä teen niin.

Facebooktwittergoogle_pluspinterest

Ideakiitoa yössä

Käykö sinulle koskaan niin, että olet aivan naatti puolet päivästä ja sitten kun pääset sänkyyn ja olet valmiina nukkumaan, silmäsi rävähtävätkin auki, eikä unentulosta ole tietoakaan? Minulle kävi viime yönä näin. Olen nukkunut liian vähän vajaan viikon ajan, eikä asiaa auttanut yhtään se, että yhtenä näistä öistä nukuin vain 4,5 tuntia. Univelka oli tuon jälkeen siis taattua tavaraa.

Liika valvominen tekee minulle helposti sen, että henkeäni alkaa ahdistaa ja muutenkin olen huomannut, että liian vähäisten unien jälkeen mielentilani on selvästi alhaisempi. En kykene samanlaiseen ideointiin, järjestelyyn, toiminnallisuuteen ja kekseliäisyyteen kuin parempien yöunien jälkeen. Tämä on varmasti kovinkin yleistä.

Viime yönä unettomuuteni syynä eivät olleet ulkopuoliset häiriötekijät, vaan oma mieleni, joka yleensä on yöunieni suurin odotuttaja. Pyörin hetken aikaa kuin hyrrä sängyssä ilman väsymyksen häivääkään ja sitten sain Idean. Aloin innoissani pohdiskella Ideaani ja kehitin sitä eteenpäin. Painoin tarkasti mieleeni kaikki ilahduttavat ajatukset ja jatkoideat, joita mieleeni juolahti. Lopulta minun oli pakko nousta ja hiippailla vessaan, jonka jälkeen tallustelin vielä keittiöön, nappasin kynän ja muistilapun ja kirjoitin ideani karkeasti lapulle muistiin. Tämä vanha niksi usein toimiii, mutta edelleen sänkyyn palattuani minun oli pakko yrittää rauhoittaa mieltäni. Minun ei kuitenkaan olisi ollut mitään järkeä alkaa yöntunteina ja univelkaisena alkaa kehitellä Ideaani sen pidemmälle, sillä aivoni eivät selvästikään olleet täydessä terässä. Sitä paitsi ajatus oli jo kirjoitettu ylös, joten Idean unohtamismahdollisuuttakaan ei ollut. Lisäksi olen jo aiemmin todennut, että on parasta tarkastella ideoitaan vasta rauhallisessa ja levollisessa mielentilassa. Keskellä yötä havaitsin olevani jopa hysteerinen ja selvästi unentarpeessa, eli en mitenkään parhaassa tilassa tärkeän Idean jalostamiseen.

Lopulta nukahdin, kun päätin tyhjentää mieleni ajatuksista ja keskittyä hetkeen. En yrittänyt pakottaa unta tulemaan, sillä se yleensä tuntuu vain vievän unimaata kauemmas. Lempeästi vain ohjasin itseäni tunnustelemaan peittoa ja tyynyä, lähinnä vain nauttimaan olostani. Viimein uni tuli.

Aamulla herätessäni ymmärsin heti, että olen nukkunut taas liian vähän, mutta uni ei olisi enää tullakseen. Yritin kuitenkin pitkään nukahtaa uudestaan, sillä minulla ei ollut tänään kiireinen aamu, eikä tälle päivälle ole muutenkaan montaa aikataulutettua asiaa. Uni ei kuitenkaan ottanut tullakseen. Vaikka en aamulla vielä edes fiilistellyt Ideaani, olin jotenkin jo innoissani ja vähän ylikierroksilla. Nousin siis sängystä ylös, menin keittämään teet ja nauttimaan aamuisen aloe vera -juomani. Idea tuntuu edelleen hyvältä, nyt vielä vähän järjellisemmästä tilassa ajatellen, eli hukkaan ei yökukkuminen mennyt.

Facebooktwittergoogle_pluspinterest
pikkutontut

Pikkutontut ja pitkä puurojono

Olen aloitellut jo joulunodotusta. Terassia koristaa pari lyhtyä ja sisätiloista voi bongata jo tonttuja, yhdet jouluvalot (jotka ajateltiin kyllä siirtää pihan puolelle) ja led-kuusen.

Tänään myös pyörähdimme kaupan joulunavauksessa ja mukaan tarttui pari pikkutonttua ja jouluvalot. Maisteltiin glögiä (minäkin, vaikka se meni kyllä vähän ohi fodmap-ruokavalion..), todettiin puurojono liian pitkäksi ja napattiin mukaan maitoa ja kananmunia.

Tontut löysivät paikkansa eteisen pöydältä, yhden isomman tontun ja led-tuikun vierestä. Toinen tonttu oli vähän ressukka, sillä sen hatussa oleva liimaus oli hieman levinnyt. Se oli niin sympaattinen epätäydellisine hattuineen, että halusin sen mukaani.

Jouluasioissa mietintää ovat aiheuttaneet jouluruuat. Pitää alkaa jo vähän miettiä, mitä reseptejä pitää alkaa muokkailla fodmap-ruokavalioon sopiviksi ja mitkä menevät sellaisenaan. Lihapullista jätetään ainakin sipuli(jauhe) pois.

Mutta minulla on vahva usko siihen, että kaivatut jouluruuat saadaan toteutettua. Pitää vain käyttää luovuutta apuna. Ja nettiä.

Askartelin tänään iltapuhteena vielä muutaman pikkukuusen. Ne tulevat yhteen joulukoriste-juttuun, mutta ei siitä ainakaan vielä sen enempää 😉

Tajusin muuten, että unohdin tehdä ne ohjeet kurpitsalyhdyn tekemisestä. Heh. Pitäiskö homma jättää ensi vuoteen vai vieläkö ehtii?

Facebooktwittergoogle_pluspinterest
coffee-958410_800px

Lauantaiaamun huumaa

Hilpeää huomenta.

Tänään on lauantai, vapaapäivä, ja heräsin jo ennen aamuviittä. Ensimmäisen kerran katsoessani kelloa, se näytti 4:50. Mietiskelin kaikenlaista, niin työkuvioista blogiin, kuin lenkkeilystä jouluunkin. Mietin sanaa anivarhain – se kuulostaa jotenkin kauniilta. Seuraavaksi yritin nukahtamisen toivossa olla ajattelematta sen kummemmin mitään, mutta en onnistunut siinä tällä kertaa. Olin niin innoissani kaikista mietteistäni. Tunsin jatkuvasti vain olevani enemmän ja enemmän hereillä. Lopulta, kun kello näytti 5:35, en jaksanut enää leikkiä vaakatasoista hyrrää sängynpohjalla. Nousin ylös, keräsin aamukamppeet kainalooni ja sipsuttelin keittämään teetä.

Paistoin pari kananmunaa ja pilkoin hunajamelonia teen kaveriksi. Jääkaapissa minua oli vastassa virnistävä kurpitsalyhty. Kaiversin sellaisen eilen ensimmäistä kertaa elämässäni ja tein sen maltosta ihanaa kurpitsakeittoa. Teen sekä kaiverruksesta, että keitosta vielä myöhemmin tänne postaukset ja linkitän sitten tähänkin juttuun.

Aamupalaa maistellessani mietin, että olisi hyvä idea laittaa pyykkikone hommiin näin aikaisin, koska vielä oli yösähkön aika. Tämä sitten kuitenkin unohtui, kun jumituin Facebookin äärelle ja sain sitä kautta idean asentaa Snapchatin puhelimeeni. Se on nyt asennettu ja olen vähän pihalla, miten sitä käytetään. Se tuntuu silti kovin hauskalta keksinnöltä, vaikka pikkuisen vielä pelkäänkin, että lähetän jatkuvana virtana koko maailmalle livekuvaa, enkä tajua sitä itse. Luultavasti kuvittelen sen olevan hankalampi, kuin mitä se todellisuudessa on. Tunnen kuitenkin oloni nyt erityisen nuoreksi ja ajan tasalla olevaksi henkilöksi, sillä en ole kuullut yhdenkään ystäväni käyttävän Snapchatiä vielä (tai sitten he käyttävät sitä minulta salaa!).

Minulla on tälle päivälle paljon odotuksia. Meille piti tulla viikonloppuvieraita, mutta he joutuivat sairastumisen vuoksi perumaan tulonsa. Tämä oli kurja juttu ja toivon ystävälleni pikaista paranemista! Tällaisissa tilanteissa on kuitenkin myös valoisa puolensa. Kun harmitukseni meni ohi, minusta alkoi nimittäin tuntua siltä, että minulle on nyt annettu lisäaikaa lahjaksi. Innostuin ajatuksesta, että ehdin tehdä tämän ja huomisen päivän aikana vaikka mitä. Meillä on vielä vähän maalaushommat kesken ja kotona riittäisi muutenkin paljon mukavaa puuhasteltavaa. Myös lenkkipolku ja kaupunkikierros kiinnostaisivat. Ainoa asia, mitä minun pitää kuitenkin nyt muistuttaa itselleni on se, että en ehdi tehdä kaikkea. Joten teen sen, minkä ehdin ja mikä hyvältä tuntuu. Todennäköisesti myös väsähdän iltapäivällä ja voin silloin hyvin ottaa pienet nokkaunet ja jatkaa sitten puuhastelujani.

Facebooktwittergoogle_pluspinterest
ota_apua_vastaan

Anna muiden auttaa

Toisinaan on hyvä luopua kontrollista ja antaa muiden auttaa. Se ei ole välttämättä helppoa, mutta se vapauttaa aikaasi asioille, jotka ovat sinun kohdallasi vielä tärkeämpiä.

Sain eilen työpuhelun, jossa minulle tarjottiin luotettavalta suomalaisyritykseltä tiettyä avaimet käteen -palvelua. Palvelu kiinnosti ja tiesin sen olevan erittäin tarpeellinen. Pähkäilin kuitenkin todella pitkään, että pystyisinkö kuitenkin itse toteuttamaan tämän asian, jolloin oppisin jotain uutta, eikä palvelusta tarvitsisi maksaa ulkopuoliselle.

Keskustelin noin puoli tuntia myyjän kanssa ja olin vakuuttunut palvelun laadusta ja hyödyllisyydestä, sillä olinhan tutustunut aiheeseen jo aiemminkin. Tästä huolimatta pyysin myyjää palaamaan asiaan seuraavana päivänä. Osittain tämä pyyntöni liittyy varovaiseen ja harkitsevaan luonteeseeni, mutta mukana oli myös häivähdys kontrollintarvetta: “voisinko tehdä tämän itse?”

Mietin vielä hetken puhelun jälkeen, millä tavalla voisin jättää palvelun tilaamatta ja voisin toteuttaa sen ilman ulkopuolista apua. Palveluun liittyvien asioiden opiskelu ja toteuttaminen olisi toki mahdollista, mutta aloin pohtia sen kannattavuutta. Voisin siis töiden päälle opiskella ja opetella tekemään asiat itse ja menettää suuren osan jo nyt vähästä vapaa-ajastani. Lisäksi mietin, pystyisinkö satsaamaan niin paljon aikaa asian opiskeluun, että kykenisin yhtä laadukkaaseen ja toimivaan lopputulokseen, kuin mitä minulle tarjottu palvelu takaisi. Luultavasti en, koska ylimääräisille asioille on jo nyt hyvin vähän aikaa.

Minusta alkoi siis tuntua siltä, että sitoutuva itseopiskelu tässä asiassa ei olisi kannattavaa. Ymmärsin nimittäin, että vaikka opiskelisinkin asian läpikotaisin, en todennäköisesti pystyisi hyödyntämään oppimaani tulevaisuudessa niin, että siitä olisi minulle mitään selvää hyötyä. Tämän asian itseopiskelulla siis saattaisin vain hukata aikaani, enkä todennäköisesti pääsisi edes yhtä hyviin tuloksiin.

Päätin siis ottaa tarjouksen vastaan. Yritys oli luotettava, osaajat rautaisia ammattilaisia ja hinta oli kohtuullinen. Miksi siis ei? Mieleeni tuli lause, jonka kuulin parisen vuotta sitten keskustellessani erään yrittäjän kanssa: “On parasta antaa aina kyseisen alan ammattilaisten hoitaa asiat, eikä yrittää itse vääntää väkisin kaikkea. Silloin voi keskittyä omaan osaamiseensa ja kehittyä siinä.”

Jos on tottunut kontrolloimaan monia asioita, ei kontrollista luopuminen kuitenkaan ei ole aina helppoa. Ajattele kuitenkin omaa itseäsi: kaipaisitko lepoa tai enemmän vapaa-aikaa? Onko sinun todella aivan välttämätöntä tehdä kaikki itse? Missä voisit höllätä ja antaa jonkun muun auttaa?

Yhden ihmisen ei tarvitse jaksaa hoitaa yksin kaikkea. Avun pyytäminen tai sen vastaanottaminen ei ole häpeällistä tai noloa vaan ainoastaan järkevä tapa huolehtia omasta jaksamisestaan. Kehotan siis ottamaan hyvää apua vastaan, sillä pieni hengähdystauko on välillä paikallaan.

Miten sinä voisit antaa muiden auttaa sinua?

Facebooktwittergoogle_pluspinterest
Suppilovahverot 2015

Suppilovahveroita ja ajatuksia kiireestä

Olin viikonloppuna äidin kanssa sienimetsällä. Löysimme puoliämpärillistä suppilovahveroita, wuhuu!

Metsässä tallustellessamme puhuimme äidin kanssa syntyjä syviä. Puhuimme stressaamisesta, täydellisyyteen pyrkimisestä ja liiallisesta murehtimista. Äitini totesi lempeästi sieniämpäri kädessä, että hänelläkin olisi paljon tehtävää tällä hetkellä: “töiden jälkeen opiskelua, siivottavaa, järjesteltävää, ruuanlaittoa.. Mutta olen silti istunut iltaisin palapelini ääreen, koska pidän sen tekemisestä. Ei se ole niin vakavaa, jos jotain on kesken.”

Tällaiset sanat on ihana kuulla ihmiseltä, jolla on tällä hetkellä monta rautaa tulessa. Äitini asenteesta voi myös helposti huomata, että oma elämäntilanteemme ei suoraan määritä sitä, miltä meistä tuntuu. Ajoittain ajatukset elämäntilanteestamme voivat saada meidät tuntemaan surua, vihaa ja pahaa oloa, ja se on täysin normaalia, se ei haittaa. Mutta näiden ikävien ajatusten ja tunteiden pitää antaa mennä menojaan, eikä niihin kannata jäädä junnaamaan.

Sieniretki teki monellakin tapaa hyvää. Oli mukava jutella äidin kanssa pitkästä aikaa, ihan rauhassa. Toisekseen, metsän rauhoittava vaikutus tuli jälleen todettua. Ei ole parempaa paikkaa kiireisen, pääasiassa sisällä vietetyn viikon jälkeen, kuin rauhallinen metsä. Lisäksi sienistä riitti hyvin herkuteltavaa seuraavaksi päiväksi ja maku oli taivaallinen! Sienimetsään on tarkoitus suunnistaa tänä syksynä vielä uudelleen, toivottavasti satoa riittää 🙂

Facebooktwittergoogle_pluspinterest
ei_se_ole_niin_tarkkaa

Remontin yksinkertaistamista

Meillä on tällä hetkellä yksi huone pienen remontin alla. Huoneessa oli melko lailla elämää nähnyt ja suttuinen tapetti, joka aluksi nypittiin irti seinistä. Alunperin oli tarkoitus tapetoida koko huone uudestaan, mutta eräs maalari-tuttuni heitti idean, että tapetoisi vaan yhden seinän tehosteseinä-tyyliin. Hän perusteli ideaansa sillä, että jatkossa on helpompi muuttaa huoneen ulkonäköä, jos voi vaan pääasiassa maalata ja tapetti on vain yhdellä seinällä. Innostuimme heti tästä ideasta, sillä mikä sen parempaa, kuin jo ennakkoon vähän helpottaa tulevaa elämää.

Pohjamaalia on nyt levitetty pari kerrosta ja varmaan yksi kerros vielä laitetaan. Pari päivää sitten, kun mieheni kanssa levitimme pohjamaalia seinille, totesin, että minulle on tässä viime aikoina muodostunut oma slogan kotihommissa. Pienistä epätasaisuuksista puhuttaessa totesin vain tyynesti, että “ei sitä kukaan huomaa”. Tätä toistelin jokin aika sitten myös verhojen lyhennys -operaatiossa.

Totuus on se, että voi olla, että joku huomaakin. Mutta en näe syytä, miksi sitä pitäisi itse jäädä murehtimaan. Todennäköisyys siihen, että joku lyttää kasvonsa kiinni remontoidun huoneen seinään silmiään siristellen ja pikkuvirheitä etsien, on kuitenkin melko pieni. Näin on ainakin omassa lähipiirissäni (toivottavasti teidänkin). Ja jos vieraasi huomaa jonkin epätasaisuuden tai huonosti maalatun kohdan, hän ei jää miettimään sitä moneksi tunniksi, saati sitten päiväksi. Todennäköisesti ajatus vilahtaa hänen mieleensä ja sitten tuleekin jo jotain muuta mietittävää. Ja vaikka joku jäisikin murehtimaan, miten jonkun toisen seinässä on yksi vähän pikaisemmin maalattu kohta, niin mitä se sitten haittaa. Silloin hän miettii sitä itse, omassa mielessään – ei sinun mielessäsi.

Leppoisaa päivää kaikille 🙂

Facebooktwittergoogle_pluspinterest