Liikkuminen

Kaunis päivä

Aamulla heräsin painajaiseen. Iltapäivällä lähdin kävelylle. Kävelin uusia reittejä, tutustuin asuinalueemme osiin, joita en tiennyt olevankaan. Ulkona on niin kaunista. Tänään on silmiähäikäisevän aurinkoinen ja kauniin luminen sää. Tajusin vasta tähän istahdettuani, että olisi pitänyt ottaa valokuva kävelyllä käydessäni. Mutta toisaalta, ehkä parempi näin. Sain täyden latauksen kauniista säästä ja rauhallisesta tahdista, eikä huomioni siirtynyt kuvauskohteiden bongailuun.

Olen saanut tänään lisätietoa, päivämääriä, hymiöillä rikastettuja viestejä ja yhden hyväntuulisen puhelun. Oloni on rauhallinen ja yhtäkkiä huomasin, miten hyvin asiani ovatkaan. Minä olen, iloitsen ja tiedän mitä nyt teen. Minä annan mahdollisuuden uudelle, lakaisematta vanhaa roskakoriin. Vaalin, kehityn ja kokeilen. Opin uutta ja rakennan vielä vanhaakin. Olen onnekas, koska minulla on siihen mahdollisuus.

Mutta seuraavaksi on välipalan ja iltapäiväteen aika.

Facebooktwittergoogle_pluspinterest
Suppilovahverot 2015

Suppilovahveroita ja ajatuksia kiireestä

Olin viikonloppuna äidin kanssa sienimetsällä. Löysimme puoliämpärillistä suppilovahveroita, wuhuu!

Metsässä tallustellessamme puhuimme äidin kanssa syntyjä syviä. Puhuimme stressaamisesta, täydellisyyteen pyrkimisestä ja liiallisesta murehtimista. Äitini totesi lempeästi sieniämpäri kädessä, että hänelläkin olisi paljon tehtävää tällä hetkellä: “töiden jälkeen opiskelua, siivottavaa, järjesteltävää, ruuanlaittoa.. Mutta olen silti istunut iltaisin palapelini ääreen, koska pidän sen tekemisestä. Ei se ole niin vakavaa, jos jotain on kesken.”

Tällaiset sanat on ihana kuulla ihmiseltä, jolla on tällä hetkellä monta rautaa tulessa. Äitini asenteesta voi myös helposti huomata, että oma elämäntilanteemme ei suoraan määritä sitä, miltä meistä tuntuu. Ajoittain ajatukset elämäntilanteestamme voivat saada meidät tuntemaan surua, vihaa ja pahaa oloa, ja se on täysin normaalia, se ei haittaa. Mutta näiden ikävien ajatusten ja tunteiden pitää antaa mennä menojaan, eikä niihin kannata jäädä junnaamaan.

Sieniretki teki monellakin tapaa hyvää. Oli mukava jutella äidin kanssa pitkästä aikaa, ihan rauhassa. Toisekseen, metsän rauhoittava vaikutus tuli jälleen todettua. Ei ole parempaa paikkaa kiireisen, pääasiassa sisällä vietetyn viikon jälkeen, kuin rauhallinen metsä. Lisäksi sienistä riitti hyvin herkuteltavaa seuraavaksi päiväksi ja maku oli taivaallinen! Sienimetsään on tarkoitus suunnistaa tänä syksynä vielä uudelleen, toivottavasti satoa riittää 🙂

Facebooktwittergoogle_pluspinterest

Hektisen päivän jälkeen

Nukuin aamulla pommiin. Hapuilin herättyäni puhelinta yöpöydän laatikosta ja silmäni olivat varmaan lautasen kokoiset, kun tajusin mitä kello näyttää. Ei auttanut muu, kuin vauhdilla pukea vaatteet ja suunnistaa keittiöön pika-aamiaiselle. En yhtään pidä kiireisistä aamuista, mutta tänään jouduin oman uneliaisuuteni vuoksi käymään sellaisen läpi.

Koko päivä tuntui menevän edestakaisin juostessa ja työpäiväkin venähti pidemmäksi aamuisen nukkumisen takia. Olin myös sopinut käyväni ystäväni kanssa lenkillä ja siitä onneksi pidin kiinni, enkä perunut kiireestä huolimatta. Tiesin lenkin ja ystäväni seuran tekevän hyvää, ja arvelin tällaisen tauon rauhoittavan vähän mieltäni hektisen päivän keskellä.

Päivän saldo oli se, että työt tuli tehtyä, lenkillä käytyä ja juoksevat asiat tuli hoidettua. Ruoka taas jäi laittamatta ja pyykit pesemättä. Onneksi kyseessä oli kuitenkin huomisen, eikä tämän päivän ruoka ja vaatekaapista löytyy vielä puhtaita vaatteita. “No harm done” siis.

Hetken tuossa punnitsin, että pesenkö pyykkiä vai menenkö saunomaan ja päädyin rauhoittumaan saunan lauteille. Pyykit joutavat odottaa huomiseen ja selvästi kaipasin tähän iltaan jotain mieltäni rauhoittavaa. Edelleen minulla on hektinen olo tästä päivästä ja mieleni tuntuu olevan täynnä ajatuksia, mutta sauna onneksi rauhoitti vähän.

Taidanpa keittää vielä kamomillateet ja venytellä television äärellä, jospa ajatukset sitten vähän hälvenisivät ja saisin nukuttua kunnon yöunet. Ja niiden jälkeen heräisin ajoissa.

Facebooktwittergoogle_pluspinterest
Kumpi harmittaa jälkeenpäin enemmän: että menit lenkille vai että jätit menemättä?

Liikkeelle vaikkei huvita?

Liikkumaan lähteminen ei ole aina helppoa. Jos on vähän väsynyt, huonolla tuulella tai sohva näyttää erityisen pehmeältä, voi lenkille tai salille lähteminen tuntua ylitsepääsemättömän tuskalliselta. Mieleen tulvahtaa heti kymmenen selitystä ja syytä, miksi olisi parempi tehdä vaan pari voileipää ja kääriytyä peiton alle katsomaan televisiota.

Tällaisina Sohva näyttää houkuttelevalta -hetkinä kannattaa muistaa se tunne, kun olet jo lähtenyt liikkeelle ja päässyt vauhtiin. Muistutan itseäni usein myös kaikista niistä kerroista, kun olen jäänyt sohvalle löhöilemään ja pian päätynyt harmittelemaan päätöstäni. Muistelen myös niitä kertoja, kun minua ei ole yhtään huvittanut lähteä lenkille, salille tai jumppaan, mutta olen siitä huolimatta päättäväisesti lähtenyt. En muista ainuttakaan kertaa, että tämä päätös olisi harmittanut minua. Yleensä aina, kun vain ottaa sen askeleen, että pääsee ulos ovesta, tulee jo ihana ajatus mieleen: “onneksi lähdin liikkeelle”.

Ei kannata siis heti antaa periksi päällimmäiselle, mukavuudenhaluiselle tai ärtyneelle ajatukselle. Kannattaa miettiä, mikä on sinulle itsellesi hyväksi. Olen joskus kuullut sanottavan, että joskus pitää olla kuin itsensä paras ystävä. Tällaisina hetkinä voit ajatella olevasi itsesi paras ystävä, joka lempeästi hoputtaa lenkkipolulle, vaikka sinua ei yhtään huvittaisi nostaa takamustasi sohvalta.

Muista kuitenkin, että jos todella olet äärimmäisen väsynyt, älä pakota itseäsi liian raskaaseen suoritukseen. Itseään ei tarvitse ajaa piippuun, silloin liikunnastakin katoaa ilo. Ja sitähän emme halua!

Facebooktwittergoogle_pluspinterest