Mieli

Kaunis päivä

Aamulla heräsin painajaiseen. Iltapäivällä lähdin kävelylle. Kävelin uusia reittejä, tutustuin asuinalueemme osiin, joita en tiennyt olevankaan. Ulkona on niin kaunista. Tänään on silmiähäikäisevän aurinkoinen ja kauniin luminen sää. Tajusin vasta tähän istahdettuani, että olisi pitänyt ottaa valokuva kävelyllä käydessäni. Mutta toisaalta, ehkä parempi näin. Sain täyden latauksen kauniista säästä ja rauhallisesta tahdista, eikä huomioni siirtynyt kuvauskohteiden bongailuun.

Olen saanut tänään lisätietoa, päivämääriä, hymiöillä rikastettuja viestejä ja yhden hyväntuulisen puhelun. Oloni on rauhallinen ja yhtäkkiä huomasin, miten hyvin asiani ovatkaan. Minä olen, iloitsen ja tiedän mitä nyt teen. Minä annan mahdollisuuden uudelle, lakaisematta vanhaa roskakoriin. Vaalin, kehityn ja kokeilen. Opin uutta ja rakennan vielä vanhaakin. Olen onnekas, koska minulla on siihen mahdollisuus.

Mutta seuraavaksi on välipalan ja iltapäiväteen aika.

Facebooktwittergoogle_pluspinterest

Pikapostaus: Tee tärkeät päätökset mielenrauhasta käsin

Onko sinulle käynyt ikinä niin, että aiemmin suurena intohimona pitämäsi asia ei tunnu enää hyvältä? Yhtäkkiä kohtaat tilanteen, jossa et jaksa enää räpiköidä saavuttaaksesi aiemmat tavoitteesi? Aiemmin täysin järkkymättömältä tuntuva suunnanvalinta alkaakin tuntua ahdistavalta, väärältä ja mikä kauheinta: rajoittavalta.

Mitä kannattaa tehdä?

Itse olen päätynyt ratkaisuun, että tulee kuunnella itseään rauhallisessa mielentilassa. Paniikinomaisessa tunteiden viidakossa tehdyt ratkaisut saattavat jälkeenpäin kaduttaa, mutta harkitusti mielenrauhassa punnitut päätökset ovat yleensä oikeita.

Kaunista viikkoa sinulle, olkoon tämä viikko täynnä mielenrauhassa tehtyjä ratkaisuja.

Facebooktwittergoogle_pluspinterest
Alakulo

Ammatillinen alakulo

Olen ollut viime viikot vähän ammatillisesti alakuloinen. Liioittelisin, jos sanoisin olevani ammatillisesti masentunut, mutta alakuloinen on mielestäni sopivampi ilmaisu. En muista, onko minulla ollut ammatillisesti tällaista oloa koskaan. Ajattelen ammatistani paljon asioita, joita en meinaa uskaltaa tutkia. Olen kohdannut haasteita, joiden en odottanut lyövän minua näin kovalla kädellä. Tunnen olevani kovin yksin näiden asioiden kanssa ja tunnen väsymystä ja turhautumista kaiken yrittämisen jälkeen.

Olen alkanut miettiä vaihtoehtoja ja tehnyt uusia polkuja mahdollisiksi. Katsotaan. Olen päässyt välivaiheeseen ja huomenna toivon saavani vastauksia. Odotan valon hilkahdusta, helpotuksen huokausta, toivottomuuden väistymistä. Odotan säännöllisyyttä, turvaa, uusia haasteita vastoinkäymisineen, uuden oppimista ja kehittymistä. Samalla tunnustan todellisiksi ylpeyden nielemisen, tulevat kysymykset ja mielipiteet. Kurjat toteamukset ja ennakkoasenteet.

Mietin, ehdinkö syödä aamulla puuroni vai siirtyisinkö leipään. Mitä jos en herää?

Mitä minä aina vain etsin ja odotan?

Jotain hyvääkin. Olen nukkunut paremmin viime yöt. Ruudut kiinni iltakymmeneltä -päätös otettiin käyttöön vasta kaksi päivää sitten ja energiaa on jo reilusti enemmän. Olen nukahtanut nopeammin ja herännyt virkeänä. Aamuinen voimattomuus tuntuu olevan tiessään.

Tiedän, että kaikki selviää vielä ja onneksi mieliala nousee päivittäin ilman, että asian eteen tarvitsisi tehdä mitään. Tänään tuntui hyvältä kirjoittaa. Myös moni muu asia tuntuu tänäänkin hyvältä ja olen iloinen siitä.

Facebooktwittergoogle_pluspinterest
magical-1090663_1920

Armollista ja tunnelmallista joulua

Olen kirjoitellut nyt pitkään ruuasta ja halusin välillä kirjoittaa jostain aivan muusta. Ainakin jouluinen leipäohje on vielä ennen aattoa tulossa, mutta keskitytään hetki aivan muihin asioihin. Ruuasta kirjoittelu kuuluu ehdottomasti niihin aiheisiin, joista blogissani haluan kirjoittaa, mutta haluan sen sisältävän myös muuta. Tänään kirjoitankin armosta, sillä se jos mikä on näin joulun alla ajankohtaista.

Millaisen joulun olet suunnitellut? Oletko kuvitellut aattoillan jo valmiiksi mielessäsi: kuinka kuusi on kauniin symmetrisesti koristeltu, joulupöydästä ei puutu ainuttakaan perinneruokaa ja koti kiiltää pölyttömyyttään? Oletko suunnitellut ennen joulua tyhjentäväsi jokaisen kaapin, organisoivasi vaatteet, lahjoittavasi osan pois? Ehkä kirpputorilta vielä ehtisi varata pöydän, jossa kaiken ylimääräisen voisi myydä parempaan käyttöön? Aiotko valmistaa kaikki ruuat itse, myös ne, joita kukaan ei välitä syödä? Oletko aikeissa tehdä kaikille tuttavillesi itse lahjat, vaikka et millään keksi, missä välissä ehtisit ne kaikki tehdä?

Kuvittelen välillä itsekin mielessäni tuota täydellistä aattoiltaa, jolloin joululaulut soivat taustalla syödessämme, Lumiukko pyörii televisiossa, eikä ole kiirettä eikä hätää. Olen jo muutaman vuoden viettänyt joulua keskenään mieheni kanssa. Ensimmäisenä vuonna joulunalusaika kului pienessä hätäilyssä, sillä silloin ajatukset täydellisestä yhteisestä joulusta olivat vahvimmillaan. Ajattelin kaiken käyvän nopeasti ja helposti. Tietysti, koska olin aina ennen viettänyt juhlaa lapsuudenkodissani, jossa joku muu hoiti suurimman osan jouluvalmisteluista, eli minulla ei ollut selvää käsitystä valmistelujen todellisesta määrästä.

Jo tuo ensimmäinen joulu poissa vanhempien luota osoittautui kuitenkin aivan yhtä ihanaksi, kuin kaikki aiemmat joulut. Kaikki ei mennyt putkeen, esimerkiksi piparien paisto viivästyi ja jäi lopulta aattoaamuun. Niistäkin ensimmäinen erä kärähti – ja kunnolla. Tästä saimme kuitenkin vain hyvät naurut ja seuraava pellillinen näytti jo ihan syömäkelpoiselta. Kaikki ei siis ollut täydellisesti, mutta meille kaikki oli täydellistä. Joulussa onkin enemmän kyse rauhoittumisesta, tunnelmasta ja rakkaudesta. On tärkeintä olla niiden lähellä, joista välittää.

Itselläni on ollut tänä vuonna hyvin aikaa valmistautua jouluun, mutta silti olen varautunut siihen, että kaikkea en ehdi tehdä, mitä olen suunnitellut. Olen pitänyt pääprioriteettina ruokien valmistamista, sillä fodmap-ruokavaliota noudattavana minulle on tärkeää tietää, mistä ainesosista ruuat on valmistettu. Laatikoiden määrä on meillä kuitenkin minimissä ja joitain ruokia saadaan anopiltani – ja se onneksi helpottaa hommaa. Valmistin itsekin taas suuremman satsin porkkanalaatikkoa ja joulutorttuja ja vein vanhemmilleni, niinkuin olen tehnyt jo muutamana vuonna. Tällainen pieni auttaminen jo luo joulun tunnelmaa ja tekee hyvän mielen sekä itselle että vastaanottajalle. Etenkin, kun vanhempani eivät olettaneet minun tekevän mitään, vaan tein ne omasta tahdostani ja koska minulla oli siihen hyvin aikaa.

Olen viime vuosien aikana huomannut, miten ihminen aina kuvittelee, että aikaa on paljon enemmän, kuin sitä todellisuudessa on. Tätä hahmottaakseni olenkin alkanut katsoa kellosta suoraan aikaa ja miettiväni pisimmän mahdollisen ajan, joka mihinkin tekemiseen voi mennä. Aina tämä ei onnistu, vaan optimistinen mieleni kuvittelee, että ehdin tosiaan tehdä vartissa tunnin lenkin. Yhä useammin olen kuitenkin saanut apua tästä menetelmästä, että katson kelloa ja mietin, miten kauan minulla on aiemmin mennyt samantyylisten asioiden tekemisessä. Pyrin myös laskemaan mukaan ne hetket, jolloin minun pitää saada rauhoittua, jotta en ala käydä ylikierroksilla. Tämä pieni suunnittelu on vähentänyt paljon turhautumista. Olen ennen luullut, etten vain ole tarpeeksi nopea ja tehokas, vaikka kyse ei oikeasti ole siitä. Sillä olenhan minä ihan tarpeeksi tehokas, innokas mieleni vain välillä erehtyy kuvittelemaan, että kaksi minuuttia riittää kaupassa käyntiin. Tätä jännää mielen ominaisuutta kutsutaan ainakin nimellä optimismivääristymä, josta esimerkiksi ihana Katri Manninen on kirjoittanut blogissaan monestakin eri näkövinkkelistä – suosittelen tutustumaan 🙂

Mutta tosiaan, olen siis täysin valmistautunut siihen, että jouluaattoon mennessä osa paperikasoista on edelleen järjestämättä ja osa huonekaluista lepää tyytyväisinä tomukerroksen alla. Se on ihan ok, eikä haittaa mitään. Samaten ajattelen, että vaikka mieheltäni jäisi puolitiehen jokin joulutekeminen, ei sillä ole loppujen lopuksi niin väliä. Tärkeintä on, että saamme viettää yhdessä joulua.

Toivon, että jokainen voi antaa jouluna itselleen ja läheisilleen armoa ja ymmärrystä. Vaikka toivottu lahja jäisi saamatta, lempijouluruoka loppuisi kesken tai nurkissa vilistäisi villakoiria, voi joulusta silti tulla täydellinen.

Facebooktwittergoogle_pluspinterest

Ideakiitoa yössä

Käykö sinulle koskaan niin, että olet aivan naatti puolet päivästä ja sitten kun pääset sänkyyn ja olet valmiina nukkumaan, silmäsi rävähtävätkin auki, eikä unentulosta ole tietoakaan? Minulle kävi viime yönä näin. Olen nukkunut liian vähän vajaan viikon ajan, eikä asiaa auttanut yhtään se, että yhtenä näistä öistä nukuin vain 4,5 tuntia. Univelka oli tuon jälkeen siis taattua tavaraa.

Liika valvominen tekee minulle helposti sen, että henkeäni alkaa ahdistaa ja muutenkin olen huomannut, että liian vähäisten unien jälkeen mielentilani on selvästi alhaisempi. En kykene samanlaiseen ideointiin, järjestelyyn, toiminnallisuuteen ja kekseliäisyyteen kuin parempien yöunien jälkeen. Tämä on varmasti kovinkin yleistä.

Viime yönä unettomuuteni syynä eivät olleet ulkopuoliset häiriötekijät, vaan oma mieleni, joka yleensä on yöunieni suurin odotuttaja. Pyörin hetken aikaa kuin hyrrä sängyssä ilman väsymyksen häivääkään ja sitten sain Idean. Aloin innoissani pohdiskella Ideaani ja kehitin sitä eteenpäin. Painoin tarkasti mieleeni kaikki ilahduttavat ajatukset ja jatkoideat, joita mieleeni juolahti. Lopulta minun oli pakko nousta ja hiippailla vessaan, jonka jälkeen tallustelin vielä keittiöön, nappasin kynän ja muistilapun ja kirjoitin ideani karkeasti lapulle muistiin. Tämä vanha niksi usein toimiii, mutta edelleen sänkyyn palattuani minun oli pakko yrittää rauhoittaa mieltäni. Minun ei kuitenkaan olisi ollut mitään järkeä alkaa yöntunteina ja univelkaisena alkaa kehitellä Ideaani sen pidemmälle, sillä aivoni eivät selvästikään olleet täydessä terässä. Sitä paitsi ajatus oli jo kirjoitettu ylös, joten Idean unohtamismahdollisuuttakaan ei ollut. Lisäksi olen jo aiemmin todennut, että on parasta tarkastella ideoitaan vasta rauhallisessa ja levollisessa mielentilassa. Keskellä yötä havaitsin olevani jopa hysteerinen ja selvästi unentarpeessa, eli en mitenkään parhaassa tilassa tärkeän Idean jalostamiseen.

Lopulta nukahdin, kun päätin tyhjentää mieleni ajatuksista ja keskittyä hetkeen. En yrittänyt pakottaa unta tulemaan, sillä se yleensä tuntuu vain vievän unimaata kauemmas. Lempeästi vain ohjasin itseäni tunnustelemaan peittoa ja tyynyä, lähinnä vain nauttimaan olostani. Viimein uni tuli.

Aamulla herätessäni ymmärsin heti, että olen nukkunut taas liian vähän, mutta uni ei olisi enää tullakseen. Yritin kuitenkin pitkään nukahtaa uudestaan, sillä minulla ei ollut tänään kiireinen aamu, eikä tälle päivälle ole muutenkaan montaa aikataulutettua asiaa. Uni ei kuitenkaan ottanut tullakseen. Vaikka en aamulla vielä edes fiilistellyt Ideaani, olin jotenkin jo innoissani ja vähän ylikierroksilla. Nousin siis sängystä ylös, menin keittämään teet ja nauttimaan aamuisen aloe vera -juomani. Idea tuntuu edelleen hyvältä, nyt vielä vähän järjellisemmästä tilassa ajatellen, eli hukkaan ei yökukkuminen mennyt.

Facebooktwittergoogle_pluspinterest
Mitä vähemmän taistelet huonoa fiilistä vastaan, sitä nopeammin se vaihtuu mukavampaan.

Ikävien ajatusten ja tunteiden hyväksyminen

Ottaako sinuakin välillä päähän? Tyhmä kysymys, koska tottakai ottaa. Jos joku väittää muuta, en usko. Välillä näitäkin tulee vastaan, mutta aika harvoin. Silloinkin huomaa, miten väkinäinen hymy on kuin henkarin avulla pakotettu kasvoille.

Minulla on ollut tänään tavallista useampaan otteeseen kiukkuinen, turhautunut ja vähän surullinen olo. Olen näinä hetkinä hoitanut vähemmän luovuutta ja keskittymistä vaativia töitä, sekä märehtimisen sijaan käynyt sauvakävelemässä, tehnyt ruokaa ja viikannut pyykkejä. Kun mieliala on alkanut kohentua, on ollut mukava huomata, mitä kaikkea on saanut aikaiseksi, vaikka mielessä on hetki sitten pyörinyt vaikka miten mustia ajatuksia ja sydän on ollut raskas huolesta.

Muutama vuosi sitten suhtauduin tällaisiin pahan olon hetkiin täysin eri tavalla. Pahan olon iskiessä, minulle iski yleensä paniikki: “apua, mistä tämä paha olo johtuu? Mikä minua vaivaa? Mikä on huonosti, missä on syy pahalle ololleni?”. En välttämättä pohtinut asiaa ihan näillä sanoin, mutta pidin huonoa fiilistä merkkinä siitä, että jotain on pielessä. Joko pelkäsin oman mielenterveyteni puolesta tai sitten yritin etsiä syitä menneistä tapahtumista, ympäröivistä asioista tai läheisteni käyttäytymisestä. Ikävät ajatukset ja paha olo tuntuivat kuin lamaannuttavan minut tai saavan minut paniikin valtaan. Hukkasin paljon energiaa ja aikaa turhaan analysoimiseen, märehtimiseen ja murehtimiseen.

Parisen vuotta sitten ajattelutapani muuttui radikaalisti erään verkkokurssin avulla, jossa käytiin läpi kolmen prinsiipin lähetymistapaa. Samalla muuttui kokonaan se, millä tavalla katson elämääni ja tätä maailmaa. Voi kuulostaa kovin suuruudenhullulta ja jonkun korvaan jopa vähän hipiltä, mutta niin siinä tosiaan kävi. Elämäni itsessään ei muuttunut miksikään, mutta kokemukseni siitä muuttui täysin – ja paljon parempaan.

Tätä nykyä, kun minulle tulee kiukkuinen olo, en ajattele sitä sen kummemmin. Annan sen vain tulla ja kulkea lävitseni. Tunteet eivät ole vaarallisia, vaan täysin luonnollisia. Tämä pätee siis ehdottomasti myös negatiivisina koettuihin tunteisiin, kuten ärtymykseen, vihaan ja suruun. Nämä kannattaa hyväksyä normaaliksi osaksi omaa elämää, eikä taistella niitä vastaan.

Omia tunteita ja ajatuksia vastaan taisteleminen tai niiden märehtiminen eivät itseasiassa vie niitä nopeammin pois, vaan venyttävät niitä. Jos sinulla on huono fiilis ja mieleesi juolahtaa jokin ikävä muisto tai pelottava ajatus, anna sen vain olla. Muistuta itseäsi, että se ei ole vaarallinen ja lähtee kyllä ajallaan pois. Ajatukset, joita sinulle tulee mieleen tällaisissa mielentiloissa, eivät välttämättä ole totta. Ne ovat vain ajatuksia ja ne ovat ainoastaan pääsi sisällä. Ne eivät voi satuttaa sinua, joten hengitä rauhassa, anna niiden tulla ja mennä omia aikojaan. Jokainen kurja ajatus ja pahalta tuntuva tunne vaihtuu pian uuteen, mukavampaan ajatukseen ja tunteeseen. Mitä vähemmän analysoit ja taistelet, sitä nopeammin se tapahtuu.

Facebooktwittergoogle_pluspinterest
iphone-518101_1280

Työt ja vapaa-aika erilleen – haastava mahdollisuus

Työni on sen tyylistä, että monet olettavat minun tekevän töitä milloin tahansa, päivien lisäksi myös iltaisin ja viikonloppuisin. Usein näin onkin, mutta pyrin tekemään iltoja ja viikonloppuja vain omilla ehdoillani ja ennakkoon harkiten.

Joustan tässä asiassa kuitenkin hyvin pitkälle ja vastailen puhelimeen ja sähköposteihin joskus silloinkin, kun olen ajatellut viettää laatuaikaa läheisteni kanssa. Olen alkanut huomata tämän pitkäaikaisen vaikutuksen muussa elämässäni. En pysty viestin tai puhelun jälkeen enää kytkemään mielessäni off-painiketta päälle, kuten ennen.

Kun esimerkiksi vietän aikaa ystävieni kanssa ja huomaan puhelimeni näytöllä ilmoituksen vastaamatta jääneestä työpuhelusta, en pysty jättämään sitä mielestäni. Jään pohtimaan, pitäisikö soittaa heti takaisin vai voinko palata asiaan vasta myöhemmin. Tämä tapahtuu, vaikka tietäisin, että asia ei ole kiireinen ja soittajalle sopii hyvin, että palaan asiaan myöhemmin.

Ikävää ja täysin turhaa tässä tilanteessa on se, että en edistä työasioita yhtään siinä, että murehdin niitä mielessäni. Ja vaikka saisin jonkun hyvän töihin liittyvän ajatuksen mieleeni, aivoni eivät saa tarvitsemaansa levähdystaukoa työasioista. Tämän seurauksena alan helposti käydä ylikierroksilla, kun työasiat vievät kaiken aikani ja myös yöunet alkavat lyhentyä. Yöunien lyhentyminen tarkoittaa omalla kohdallani sitä, että työsuoritus heikkenee huomattavasti ja nuutunut olo saa minut muutenkin hitaaksi ja ärtyneeksi.

Samalla jätän huomiotta ihmiset, jotka ovat sillä hetkellä ympärilläni. Tämä on jopa surullinen ajatus, sillä itsekin koen ikäviksi tilanteet, joissa keskustelukumppani ei selvästi ole läsnä tilanteessa. En halua siis itsekään käyttäytyä niin. Tällaisella toiminnalla olen siis puolittain töissä ja puolittain paikalla, mikä kuulostaa liian sekavalta minun makuuni. En halua viettää sellaista elämää.

Ensimmäinen ja ehkä tärkein askel kohti selkeämpää työn ja vapaa-ajan jakoa on se, että teen itselleni selväksi, että minun ei ole pakko olla tavoitettavissa 24/7. Aion seuraavaksi alkaa miettiä keinoja, joilla pystyn toteuttamaan tätä käytännössä ja löydän taas kadoksissa olevan off-painikkeen laadukkaampaa vapaa-aikaa varten.

Facebooktwittergoogle_pluspinterest
Suppilovahverot 2015

Suppilovahveroita ja ajatuksia kiireestä

Olin viikonloppuna äidin kanssa sienimetsällä. Löysimme puoliämpärillistä suppilovahveroita, wuhuu!

Metsässä tallustellessamme puhuimme äidin kanssa syntyjä syviä. Puhuimme stressaamisesta, täydellisyyteen pyrkimisestä ja liiallisesta murehtimista. Äitini totesi lempeästi sieniämpäri kädessä, että hänelläkin olisi paljon tehtävää tällä hetkellä: “töiden jälkeen opiskelua, siivottavaa, järjesteltävää, ruuanlaittoa.. Mutta olen silti istunut iltaisin palapelini ääreen, koska pidän sen tekemisestä. Ei se ole niin vakavaa, jos jotain on kesken.”

Tällaiset sanat on ihana kuulla ihmiseltä, jolla on tällä hetkellä monta rautaa tulessa. Äitini asenteesta voi myös helposti huomata, että oma elämäntilanteemme ei suoraan määritä sitä, miltä meistä tuntuu. Ajoittain ajatukset elämäntilanteestamme voivat saada meidät tuntemaan surua, vihaa ja pahaa oloa, ja se on täysin normaalia, se ei haittaa. Mutta näiden ikävien ajatusten ja tunteiden pitää antaa mennä menojaan, eikä niihin kannata jäädä junnaamaan.

Sieniretki teki monellakin tapaa hyvää. Oli mukava jutella äidin kanssa pitkästä aikaa, ihan rauhassa. Toisekseen, metsän rauhoittava vaikutus tuli jälleen todettua. Ei ole parempaa paikkaa kiireisen, pääasiassa sisällä vietetyn viikon jälkeen, kuin rauhallinen metsä. Lisäksi sienistä riitti hyvin herkuteltavaa seuraavaksi päiväksi ja maku oli taivaallinen! Sienimetsään on tarkoitus suunnistaa tänä syksynä vielä uudelleen, toivottavasti satoa riittää 🙂

Facebooktwittergoogle_pluspinterest
ei_se_ole_niin_tarkkaa

Remontin yksinkertaistamista

Meillä on tällä hetkellä yksi huone pienen remontin alla. Huoneessa oli melko lailla elämää nähnyt ja suttuinen tapetti, joka aluksi nypittiin irti seinistä. Alunperin oli tarkoitus tapetoida koko huone uudestaan, mutta eräs maalari-tuttuni heitti idean, että tapetoisi vaan yhden seinän tehosteseinä-tyyliin. Hän perusteli ideaansa sillä, että jatkossa on helpompi muuttaa huoneen ulkonäköä, jos voi vaan pääasiassa maalata ja tapetti on vain yhdellä seinällä. Innostuimme heti tästä ideasta, sillä mikä sen parempaa, kuin jo ennakkoon vähän helpottaa tulevaa elämää.

Pohjamaalia on nyt levitetty pari kerrosta ja varmaan yksi kerros vielä laitetaan. Pari päivää sitten, kun mieheni kanssa levitimme pohjamaalia seinille, totesin, että minulle on tässä viime aikoina muodostunut oma slogan kotihommissa. Pienistä epätasaisuuksista puhuttaessa totesin vain tyynesti, että “ei sitä kukaan huomaa”. Tätä toistelin jokin aika sitten myös verhojen lyhennys -operaatiossa.

Totuus on se, että voi olla, että joku huomaakin. Mutta en näe syytä, miksi sitä pitäisi itse jäädä murehtimaan. Todennäköisyys siihen, että joku lyttää kasvonsa kiinni remontoidun huoneen seinään silmiään siristellen ja pikkuvirheitä etsien, on kuitenkin melko pieni. Näin on ainakin omassa lähipiirissäni (toivottavasti teidänkin). Ja jos vieraasi huomaa jonkin epätasaisuuden tai huonosti maalatun kohdan, hän ei jää miettimään sitä moneksi tunniksi, saati sitten päiväksi. Todennäköisesti ajatus vilahtaa hänen mieleensä ja sitten tuleekin jo jotain muuta mietittävää. Ja vaikka joku jäisikin murehtimaan, miten jonkun toisen seinässä on yksi vähän pikaisemmin maalattu kohta, niin mitä se sitten haittaa. Silloin hän miettii sitä itse, omassa mielessään – ei sinun mielessäsi.

Leppoisaa päivää kaikille 🙂

Facebooktwittergoogle_pluspinterest
reed-585618_1280

Miten rauhoittua, kun sille ei ole aikaa?

Viimeiset pari viikkoa ovat pistäneet minut aika koville. Töitä ja muuta hommaa riittänyt pilvin pimein, eikä rauhoittumiselle ole oikein jäänyt aikaa. Kiireisinä aikoina minulle tuntuu helposti jäävän jotenkin todella hektinen olo päälle. Asiaa ei helpota se, että tällaisina aikoina ei ole yleensä aikaa tehdä asioita, jotka helpottaisivat stressiä.

Listasin tähän muutamia asioita, joiden olen huomannut rauhoittavan itseäni kiireen keskellä.

  1. Lämpötyyny niskassa. Lämmittää ja tuo kevyttä painoa niskalle, jolloin olo on kuin kissalla lämpimän takan ääressä. Suuri etu on myös siinä, että lämmitintä voi pitää niskassa samalla kun puuhaat jotain muuta.
  2. Nukkuminen. Kiireen keskellä on erityisen tärkeää varata riittävästi aikaa nukkumiselle. Kannattaa pyrkiä tyhjentämään mieli nukkumaan mennessä, eikä stressata nukahtamisesta. Mikäli unentulolle lataa liikaa paineita, päätyy vain tuijottamaan kattoa ja paniikissa miettimään “minun pitäisi jo nukkua”. Eli unentulosta murehtiminen ei auta mitään.
  3. Syöminen. Ruokailuun kannattaa panostaa, vaikka tuntuu, ettei siihen olisi aikaa. Hyvän ruuan avulla jaksaa paremmin.
  4. Tauot. Jo minuutin mittainen tauko voi rauhoittaa niin, että jaksat puurtaa taas pari tuntia. Hengitä rauhallisesti, laita vaikka silmät kiinni ja tyhjennä hetkeksi mielesi. Syvä huokaisukin voi rauhoittaa keskellä hektistä aherrusta ja saada olosi levolliseksi.
  5. Lukeminen. Tuntuu vähän hullulta kirjoittaa tätä tähän, koska eihän sitä yleensä kiireisenä aikana jää aikaa lukemiselle. Olen kuitenkin huomannut, että jos luen muutamankin rivin todella hyvästä kirjasta, se rauhoittaa mieltäni välittömästi. Aikaa ei siis mene välttämättä kuin puoli minuuttia, mutta olo on tämän jälkeen paljon rennompi.
  6. Liikkuminen. Tässä heti perään toinen asia, mille on vaikea ottaa aikaa kiireisenä aikana. Jos on vain vähän aikaa, on käytettävä liikunnan suhteen luovuutta. Itse olen havainnut parhaaksi pikaliikunnaksi hyppynarulla hyppimisen, sillä se kohottaa sykkeen nopeasti. Pidän usein myös käsipainoja ulottuvilla, jotta voi nostella edes pari sarjaa, kun liikenee pieni hetki aikaa.
  7. Lisämurehtiminen. Murehtiminen stressaavan päivän jälkeen ei muuta mitään. Kiireen keskeltä löytyvää vähäistä vapaa-aikaa ei kannata käyttää menneiden tai tulevien asioiden murehtimiseen. Aivojen pitää saada levätä välillä. Ratkaisuja kannattaa miettiä mielen rauhoituttua, jolloin asiat pystyy näkemään selkeämmässä valossa.

Joitain asioita varmaan unohdin tässä mainita, mutta ei oteta stressiä siitä. Rauhallista viikonloppua kaikille! <3

Facebooktwittergoogle_pluspinterest