Uni

Alakulo

Ammatillinen alakulo

Olen ollut viime viikot vähän ammatillisesti alakuloinen. Liioittelisin, jos sanoisin olevani ammatillisesti masentunut, mutta alakuloinen on mielestäni sopivampi ilmaisu. En muista, onko minulla ollut ammatillisesti tällaista oloa koskaan. Ajattelen ammatistani paljon asioita, joita en meinaa uskaltaa tutkia. Olen kohdannut haasteita, joiden en odottanut lyövän minua näin kovalla kädellä. Tunnen olevani kovin yksin näiden asioiden kanssa ja tunnen väsymystä ja turhautumista kaiken yrittämisen jälkeen.

Olen alkanut miettiä vaihtoehtoja ja tehnyt uusia polkuja mahdollisiksi. Katsotaan. Olen päässyt välivaiheeseen ja huomenna toivon saavani vastauksia. Odotan valon hilkahdusta, helpotuksen huokausta, toivottomuuden väistymistä. Odotan säännöllisyyttä, turvaa, uusia haasteita vastoinkäymisineen, uuden oppimista ja kehittymistä. Samalla tunnustan todellisiksi ylpeyden nielemisen, tulevat kysymykset ja mielipiteet. Kurjat toteamukset ja ennakkoasenteet.

Mietin, ehdinkö syödä aamulla puuroni vai siirtyisinkö leipään. Mitä jos en herää?

Mitä minä aina vain etsin ja odotan?

Jotain hyvääkin. Olen nukkunut paremmin viime yöt. Ruudut kiinni iltakymmeneltä -päätös otettiin käyttöön vasta kaksi päivää sitten ja energiaa on jo reilusti enemmän. Olen nukahtanut nopeammin ja herännyt virkeänä. Aamuinen voimattomuus tuntuu olevan tiessään.

Tiedän, että kaikki selviää vielä ja onneksi mieliala nousee päivittäin ilman, että asian eteen tarvitsisi tehdä mitään. Tänään tuntui hyvältä kirjoittaa. Myös moni muu asia tuntuu tänäänkin hyvältä ja olen iloinen siitä.

Facebooktwittergoogle_pluspinterest

Ideakiitoa yössä

Käykö sinulle koskaan niin, että olet aivan naatti puolet päivästä ja sitten kun pääset sänkyyn ja olet valmiina nukkumaan, silmäsi rävähtävätkin auki, eikä unentulosta ole tietoakaan? Minulle kävi viime yönä näin. Olen nukkunut liian vähän vajaan viikon ajan, eikä asiaa auttanut yhtään se, että yhtenä näistä öistä nukuin vain 4,5 tuntia. Univelka oli tuon jälkeen siis taattua tavaraa.

Liika valvominen tekee minulle helposti sen, että henkeäni alkaa ahdistaa ja muutenkin olen huomannut, että liian vähäisten unien jälkeen mielentilani on selvästi alhaisempi. En kykene samanlaiseen ideointiin, järjestelyyn, toiminnallisuuteen ja kekseliäisyyteen kuin parempien yöunien jälkeen. Tämä on varmasti kovinkin yleistä.

Viime yönä unettomuuteni syynä eivät olleet ulkopuoliset häiriötekijät, vaan oma mieleni, joka yleensä on yöunieni suurin odotuttaja. Pyörin hetken aikaa kuin hyrrä sängyssä ilman väsymyksen häivääkään ja sitten sain Idean. Aloin innoissani pohdiskella Ideaani ja kehitin sitä eteenpäin. Painoin tarkasti mieleeni kaikki ilahduttavat ajatukset ja jatkoideat, joita mieleeni juolahti. Lopulta minun oli pakko nousta ja hiippailla vessaan, jonka jälkeen tallustelin vielä keittiöön, nappasin kynän ja muistilapun ja kirjoitin ideani karkeasti lapulle muistiin. Tämä vanha niksi usein toimiii, mutta edelleen sänkyyn palattuani minun oli pakko yrittää rauhoittaa mieltäni. Minun ei kuitenkaan olisi ollut mitään järkeä alkaa yöntunteina ja univelkaisena alkaa kehitellä Ideaani sen pidemmälle, sillä aivoni eivät selvästikään olleet täydessä terässä. Sitä paitsi ajatus oli jo kirjoitettu ylös, joten Idean unohtamismahdollisuuttakaan ei ollut. Lisäksi olen jo aiemmin todennut, että on parasta tarkastella ideoitaan vasta rauhallisessa ja levollisessa mielentilassa. Keskellä yötä havaitsin olevani jopa hysteerinen ja selvästi unentarpeessa, eli en mitenkään parhaassa tilassa tärkeän Idean jalostamiseen.

Lopulta nukahdin, kun päätin tyhjentää mieleni ajatuksista ja keskittyä hetkeen. En yrittänyt pakottaa unta tulemaan, sillä se yleensä tuntuu vain vievän unimaata kauemmas. Lempeästi vain ohjasin itseäni tunnustelemaan peittoa ja tyynyä, lähinnä vain nauttimaan olostani. Viimein uni tuli.

Aamulla herätessäni ymmärsin heti, että olen nukkunut taas liian vähän, mutta uni ei olisi enää tullakseen. Yritin kuitenkin pitkään nukahtaa uudestaan, sillä minulla ei ollut tänään kiireinen aamu, eikä tälle päivälle ole muutenkaan montaa aikataulutettua asiaa. Uni ei kuitenkaan ottanut tullakseen. Vaikka en aamulla vielä edes fiilistellyt Ideaani, olin jotenkin jo innoissani ja vähän ylikierroksilla. Nousin siis sängystä ylös, menin keittämään teet ja nauttimaan aamuisen aloe vera -juomani. Idea tuntuu edelleen hyvältä, nyt vielä vähän järjellisemmästä tilassa ajatellen, eli hukkaan ei yökukkuminen mennyt.

Facebooktwittergoogle_pluspinterest
coffee-958410_800px

Lauantaiaamun huumaa

Hilpeää huomenta.

Tänään on lauantai, vapaapäivä, ja heräsin jo ennen aamuviittä. Ensimmäisen kerran katsoessani kelloa, se näytti 4:50. Mietiskelin kaikenlaista, niin työkuvioista blogiin, kuin lenkkeilystä jouluunkin. Mietin sanaa anivarhain – se kuulostaa jotenkin kauniilta. Seuraavaksi yritin nukahtamisen toivossa olla ajattelematta sen kummemmin mitään, mutta en onnistunut siinä tällä kertaa. Olin niin innoissani kaikista mietteistäni. Tunsin jatkuvasti vain olevani enemmän ja enemmän hereillä. Lopulta, kun kello näytti 5:35, en jaksanut enää leikkiä vaakatasoista hyrrää sängynpohjalla. Nousin ylös, keräsin aamukamppeet kainalooni ja sipsuttelin keittämään teetä.

Paistoin pari kananmunaa ja pilkoin hunajamelonia teen kaveriksi. Jääkaapissa minua oli vastassa virnistävä kurpitsalyhty. Kaiversin sellaisen eilen ensimmäistä kertaa elämässäni ja tein sen maltosta ihanaa kurpitsakeittoa. Teen sekä kaiverruksesta, että keitosta vielä myöhemmin tänne postaukset ja linkitän sitten tähänkin juttuun.

Aamupalaa maistellessani mietin, että olisi hyvä idea laittaa pyykkikone hommiin näin aikaisin, koska vielä oli yösähkön aika. Tämä sitten kuitenkin unohtui, kun jumituin Facebookin äärelle ja sain sitä kautta idean asentaa Snapchatin puhelimeeni. Se on nyt asennettu ja olen vähän pihalla, miten sitä käytetään. Se tuntuu silti kovin hauskalta keksinnöltä, vaikka pikkuisen vielä pelkäänkin, että lähetän jatkuvana virtana koko maailmalle livekuvaa, enkä tajua sitä itse. Luultavasti kuvittelen sen olevan hankalampi, kuin mitä se todellisuudessa on. Tunnen kuitenkin oloni nyt erityisen nuoreksi ja ajan tasalla olevaksi henkilöksi, sillä en ole kuullut yhdenkään ystäväni käyttävän Snapchatiä vielä (tai sitten he käyttävät sitä minulta salaa!).

Minulla on tälle päivälle paljon odotuksia. Meille piti tulla viikonloppuvieraita, mutta he joutuivat sairastumisen vuoksi perumaan tulonsa. Tämä oli kurja juttu ja toivon ystävälleni pikaista paranemista! Tällaisissa tilanteissa on kuitenkin myös valoisa puolensa. Kun harmitukseni meni ohi, minusta alkoi nimittäin tuntua siltä, että minulle on nyt annettu lisäaikaa lahjaksi. Innostuin ajatuksesta, että ehdin tehdä tämän ja huomisen päivän aikana vaikka mitä. Meillä on vielä vähän maalaushommat kesken ja kotona riittäisi muutenkin paljon mukavaa puuhasteltavaa. Myös lenkkipolku ja kaupunkikierros kiinnostaisivat. Ainoa asia, mitä minun pitää kuitenkin nyt muistuttaa itselleni on se, että en ehdi tehdä kaikkea. Joten teen sen, minkä ehdin ja mikä hyvältä tuntuu. Todennäköisesti myös väsähdän iltapäivällä ja voin silloin hyvin ottaa pienet nokkaunet ja jatkaa sitten puuhastelujani.

Facebooktwittergoogle_pluspinterest