Lauantaiaamun huumaa

Hilpeää huomenta.

Tänään on lauantai, vapaapäivä, ja heräsin jo ennen aamuviittä. Ensimmäisen kerran katsoessani kelloa, se näytti 4:50. Mietiskelin kaikenlaista, niin työkuvioista blogiin, kuin lenkkeilystä jouluunkin. Mietin sanaa anivarhain – se kuulostaa jotenkin kauniilta. Seuraavaksi yritin nukahtamisen toivossa olla ajattelematta sen kummemmin mitään, mutta en onnistunut siinä tällä kertaa. Olin niin innoissani kaikista mietteistäni. Tunsin jatkuvasti vain olevani enemmän ja enemmän hereillä. Lopulta, kun kello näytti 5:35, en jaksanut enää leikkiä vaakatasoista hyrrää sängynpohjalla. Nousin ylös, keräsin aamukamppeet kainalooni ja sipsuttelin keittämään teetä.

Paistoin pari kananmunaa ja pilkoin hunajamelonia teen kaveriksi. Jääkaapissa minua oli vastassa virnistävä kurpitsalyhty. Kaiversin sellaisen eilen ensimmäistä kertaa elämässäni ja tein sen maltosta ihanaa kurpitsakeittoa. Teen sekä kaiverruksesta, että keitosta vielä myöhemmin tänne postaukset ja linkitän sitten tähänkin juttuun.

Aamupalaa maistellessani mietin, että olisi hyvä idea laittaa pyykkikone hommiin näin aikaisin, koska vielä oli yösähkön aika. Tämä sitten kuitenkin unohtui, kun jumituin Facebookin äärelle ja sain sitä kautta idean asentaa Snapchatin puhelimeeni. Se on nyt asennettu ja olen vähän pihalla, miten sitä käytetään. Se tuntuu silti kovin hauskalta keksinnöltä, vaikka pikkuisen vielä pelkäänkin, että lähetän jatkuvana virtana koko maailmalle livekuvaa, enkä tajua sitä itse. Luultavasti kuvittelen sen olevan hankalampi, kuin mitä se todellisuudessa on. Tunnen kuitenkin oloni nyt erityisen nuoreksi ja ajan tasalla olevaksi henkilöksi, sillä en ole kuullut yhdenkään ystäväni käyttävän Snapchatiä vielä (tai sitten he käyttävät sitä minulta salaa!).

Minulla on tälle päivälle paljon odotuksia. Meille piti tulla viikonloppuvieraita, mutta he joutuivat sairastumisen vuoksi perumaan tulonsa. Tämä oli kurja juttu ja toivon ystävälleni pikaista paranemista! Tällaisissa tilanteissa on kuitenkin myös valoisa puolensa. Kun harmitukseni meni ohi, minusta alkoi nimittäin tuntua siltä, että minulle on nyt annettu lisäaikaa lahjaksi. Innostuin ajatuksesta, että ehdin tehdä tämän ja huomisen päivän aikana vaikka mitä. Meillä on vielä vähän maalaushommat kesken ja kotona riittäisi muutenkin paljon mukavaa puuhasteltavaa. Myös lenkkipolku ja kaupunkikierros kiinnostaisivat. Ainoa asia, mitä minun pitää kuitenkin nyt muistuttaa itselleni on se, että en ehdi tehdä kaikkea. Joten teen sen, minkä ehdin ja mikä hyvältä tuntuu. Todennäköisesti myös väsähdän iltapäivällä ja voin silloin hyvin ottaa pienet nokkaunet ja jatkaa sitten puuhastelujani.

Facebooktwittergoogle_pluspinterest