jaksaminen

magical-1090663_1920

Armollista ja tunnelmallista joulua

Olen kirjoitellut nyt pitkään ruuasta ja halusin välillä kirjoittaa jostain aivan muusta. Ainakin jouluinen leipäohje on vielä ennen aattoa tulossa, mutta keskitytään hetki aivan muihin asioihin. Ruuasta kirjoittelu kuuluu ehdottomasti niihin aiheisiin, joista blogissani haluan kirjoittaa, mutta haluan sen sisältävän myös muuta. Tänään kirjoitankin armosta, sillä se jos mikä on näin joulun alla ajankohtaista.

Millaisen joulun olet suunnitellut? Oletko kuvitellut aattoillan jo valmiiksi mielessäsi: kuinka kuusi on kauniin symmetrisesti koristeltu, joulupöydästä ei puutu ainuttakaan perinneruokaa ja koti kiiltää pölyttömyyttään? Oletko suunnitellut ennen joulua tyhjentäväsi jokaisen kaapin, organisoivasi vaatteet, lahjoittavasi osan pois? Ehkä kirpputorilta vielä ehtisi varata pöydän, jossa kaiken ylimääräisen voisi myydä parempaan käyttöön? Aiotko valmistaa kaikki ruuat itse, myös ne, joita kukaan ei välitä syödä? Oletko aikeissa tehdä kaikille tuttavillesi itse lahjat, vaikka et millään keksi, missä välissä ehtisit ne kaikki tehdä?

Kuvittelen välillä itsekin mielessäni tuota täydellistä aattoiltaa, jolloin joululaulut soivat taustalla syödessämme, Lumiukko pyörii televisiossa, eikä ole kiirettä eikä hätää. Olen jo muutaman vuoden viettänyt joulua keskenään mieheni kanssa. Ensimmäisenä vuonna joulunalusaika kului pienessä hätäilyssä, sillä silloin ajatukset täydellisestä yhteisestä joulusta olivat vahvimmillaan. Ajattelin kaiken käyvän nopeasti ja helposti. Tietysti, koska olin aina ennen viettänyt juhlaa lapsuudenkodissani, jossa joku muu hoiti suurimman osan jouluvalmisteluista, eli minulla ei ollut selvää käsitystä valmistelujen todellisesta määrästä.

Jo tuo ensimmäinen joulu poissa vanhempien luota osoittautui kuitenkin aivan yhtä ihanaksi, kuin kaikki aiemmat joulut. Kaikki ei mennyt putkeen, esimerkiksi piparien paisto viivästyi ja jäi lopulta aattoaamuun. Niistäkin ensimmäinen erä kärähti – ja kunnolla. Tästä saimme kuitenkin vain hyvät naurut ja seuraava pellillinen näytti jo ihan syömäkelpoiselta. Kaikki ei siis ollut täydellisesti, mutta meille kaikki oli täydellistä. Joulussa onkin enemmän kyse rauhoittumisesta, tunnelmasta ja rakkaudesta. On tärkeintä olla niiden lähellä, joista välittää.

Itselläni on ollut tänä vuonna hyvin aikaa valmistautua jouluun, mutta silti olen varautunut siihen, että kaikkea en ehdi tehdä, mitä olen suunnitellut. Olen pitänyt pääprioriteettina ruokien valmistamista, sillä fodmap-ruokavaliota noudattavana minulle on tärkeää tietää, mistä ainesosista ruuat on valmistettu. Laatikoiden määrä on meillä kuitenkin minimissä ja joitain ruokia saadaan anopiltani – ja se onneksi helpottaa hommaa. Valmistin itsekin taas suuremman satsin porkkanalaatikkoa ja joulutorttuja ja vein vanhemmilleni, niinkuin olen tehnyt jo muutamana vuonna. Tällainen pieni auttaminen jo luo joulun tunnelmaa ja tekee hyvän mielen sekä itselle että vastaanottajalle. Etenkin, kun vanhempani eivät olettaneet minun tekevän mitään, vaan tein ne omasta tahdostani ja koska minulla oli siihen hyvin aikaa.

Olen viime vuosien aikana huomannut, miten ihminen aina kuvittelee, että aikaa on paljon enemmän, kuin sitä todellisuudessa on. Tätä hahmottaakseni olenkin alkanut katsoa kellosta suoraan aikaa ja miettiväni pisimmän mahdollisen ajan, joka mihinkin tekemiseen voi mennä. Aina tämä ei onnistu, vaan optimistinen mieleni kuvittelee, että ehdin tosiaan tehdä vartissa tunnin lenkin. Yhä useammin olen kuitenkin saanut apua tästä menetelmästä, että katson kelloa ja mietin, miten kauan minulla on aiemmin mennyt samantyylisten asioiden tekemisessä. Pyrin myös laskemaan mukaan ne hetket, jolloin minun pitää saada rauhoittua, jotta en ala käydä ylikierroksilla. Tämä pieni suunnittelu on vähentänyt paljon turhautumista. Olen ennen luullut, etten vain ole tarpeeksi nopea ja tehokas, vaikka kyse ei oikeasti ole siitä. Sillä olenhan minä ihan tarpeeksi tehokas, innokas mieleni vain välillä erehtyy kuvittelemaan, että kaksi minuuttia riittää kaupassa käyntiin. Tätä jännää mielen ominaisuutta kutsutaan ainakin nimellä optimismivääristymä, josta esimerkiksi ihana Katri Manninen on kirjoittanut blogissaan monestakin eri näkövinkkelistä – suosittelen tutustumaan 🙂

Mutta tosiaan, olen siis täysin valmistautunut siihen, että jouluaattoon mennessä osa paperikasoista on edelleen järjestämättä ja osa huonekaluista lepää tyytyväisinä tomukerroksen alla. Se on ihan ok, eikä haittaa mitään. Samaten ajattelen, että vaikka mieheltäni jäisi puolitiehen jokin joulutekeminen, ei sillä ole loppujen lopuksi niin väliä. Tärkeintä on, että saamme viettää yhdessä joulua.

Toivon, että jokainen voi antaa jouluna itselleen ja läheisilleen armoa ja ymmärrystä. Vaikka toivottu lahja jäisi saamatta, lempijouluruoka loppuisi kesken tai nurkissa vilistäisi villakoiria, voi joulusta silti tulla täydellinen.

Facebooktwittergoogle_pluspinterest
ota_apua_vastaan

Anna muiden auttaa

Toisinaan on hyvä luopua kontrollista ja antaa muiden auttaa. Se ei ole välttämättä helppoa, mutta se vapauttaa aikaasi asioille, jotka ovat sinun kohdallasi vielä tärkeämpiä.

Sain eilen työpuhelun, jossa minulle tarjottiin luotettavalta suomalaisyritykseltä tiettyä avaimet käteen -palvelua. Palvelu kiinnosti ja tiesin sen olevan erittäin tarpeellinen. Pähkäilin kuitenkin todella pitkään, että pystyisinkö kuitenkin itse toteuttamaan tämän asian, jolloin oppisin jotain uutta, eikä palvelusta tarvitsisi maksaa ulkopuoliselle.

Keskustelin noin puoli tuntia myyjän kanssa ja olin vakuuttunut palvelun laadusta ja hyödyllisyydestä, sillä olinhan tutustunut aiheeseen jo aiemminkin. Tästä huolimatta pyysin myyjää palaamaan asiaan seuraavana päivänä. Osittain tämä pyyntöni liittyy varovaiseen ja harkitsevaan luonteeseeni, mutta mukana oli myös häivähdys kontrollintarvetta: “voisinko tehdä tämän itse?”

Mietin vielä hetken puhelun jälkeen, millä tavalla voisin jättää palvelun tilaamatta ja voisin toteuttaa sen ilman ulkopuolista apua. Palveluun liittyvien asioiden opiskelu ja toteuttaminen olisi toki mahdollista, mutta aloin pohtia sen kannattavuutta. Voisin siis töiden päälle opiskella ja opetella tekemään asiat itse ja menettää suuren osan jo nyt vähästä vapaa-ajastani. Lisäksi mietin, pystyisinkö satsaamaan niin paljon aikaa asian opiskeluun, että kykenisin yhtä laadukkaaseen ja toimivaan lopputulokseen, kuin mitä minulle tarjottu palvelu takaisi. Luultavasti en, koska ylimääräisille asioille on jo nyt hyvin vähän aikaa.

Minusta alkoi siis tuntua siltä, että sitoutuva itseopiskelu tässä asiassa ei olisi kannattavaa. Ymmärsin nimittäin, että vaikka opiskelisinkin asian läpikotaisin, en todennäköisesti pystyisi hyödyntämään oppimaani tulevaisuudessa niin, että siitä olisi minulle mitään selvää hyötyä. Tämän asian itseopiskelulla siis saattaisin vain hukata aikaani, enkä todennäköisesti pääsisi edes yhtä hyviin tuloksiin.

Päätin siis ottaa tarjouksen vastaan. Yritys oli luotettava, osaajat rautaisia ammattilaisia ja hinta oli kohtuullinen. Miksi siis ei? Mieleeni tuli lause, jonka kuulin parisen vuotta sitten keskustellessani erään yrittäjän kanssa: “On parasta antaa aina kyseisen alan ammattilaisten hoitaa asiat, eikä yrittää itse vääntää väkisin kaikkea. Silloin voi keskittyä omaan osaamiseensa ja kehittyä siinä.”

Jos on tottunut kontrolloimaan monia asioita, ei kontrollista luopuminen kuitenkaan ei ole aina helppoa. Ajattele kuitenkin omaa itseäsi: kaipaisitko lepoa tai enemmän vapaa-aikaa? Onko sinun todella aivan välttämätöntä tehdä kaikki itse? Missä voisit höllätä ja antaa jonkun muun auttaa?

Yhden ihmisen ei tarvitse jaksaa hoitaa yksin kaikkea. Avun pyytäminen tai sen vastaanottaminen ei ole häpeällistä tai noloa vaan ainoastaan järkevä tapa huolehtia omasta jaksamisestaan. Kehotan siis ottamaan hyvää apua vastaan, sillä pieni hengähdystauko on välillä paikallaan.

Miten sinä voisit antaa muiden auttaa sinua?

Facebooktwittergoogle_pluspinterest