kiire

magical-1090663_1920

Armollista ja tunnelmallista joulua

Olen kirjoitellut nyt pitkään ruuasta ja halusin välillä kirjoittaa jostain aivan muusta. Ainakin jouluinen leipäohje on vielä ennen aattoa tulossa, mutta keskitytään hetki aivan muihin asioihin. Ruuasta kirjoittelu kuuluu ehdottomasti niihin aiheisiin, joista blogissani haluan kirjoittaa, mutta haluan sen sisältävän myös muuta. Tänään kirjoitankin armosta, sillä se jos mikä on näin joulun alla ajankohtaista.

Millaisen joulun olet suunnitellut? Oletko kuvitellut aattoillan jo valmiiksi mielessäsi: kuinka kuusi on kauniin symmetrisesti koristeltu, joulupöydästä ei puutu ainuttakaan perinneruokaa ja koti kiiltää pölyttömyyttään? Oletko suunnitellut ennen joulua tyhjentäväsi jokaisen kaapin, organisoivasi vaatteet, lahjoittavasi osan pois? Ehkä kirpputorilta vielä ehtisi varata pöydän, jossa kaiken ylimääräisen voisi myydä parempaan käyttöön? Aiotko valmistaa kaikki ruuat itse, myös ne, joita kukaan ei välitä syödä? Oletko aikeissa tehdä kaikille tuttavillesi itse lahjat, vaikka et millään keksi, missä välissä ehtisit ne kaikki tehdä?

Kuvittelen välillä itsekin mielessäni tuota täydellistä aattoiltaa, jolloin joululaulut soivat taustalla syödessämme, Lumiukko pyörii televisiossa, eikä ole kiirettä eikä hätää. Olen jo muutaman vuoden viettänyt joulua keskenään mieheni kanssa. Ensimmäisenä vuonna joulunalusaika kului pienessä hätäilyssä, sillä silloin ajatukset täydellisestä yhteisestä joulusta olivat vahvimmillaan. Ajattelin kaiken käyvän nopeasti ja helposti. Tietysti, koska olin aina ennen viettänyt juhlaa lapsuudenkodissani, jossa joku muu hoiti suurimman osan jouluvalmisteluista, eli minulla ei ollut selvää käsitystä valmistelujen todellisesta määrästä.

Jo tuo ensimmäinen joulu poissa vanhempien luota osoittautui kuitenkin aivan yhtä ihanaksi, kuin kaikki aiemmat joulut. Kaikki ei mennyt putkeen, esimerkiksi piparien paisto viivästyi ja jäi lopulta aattoaamuun. Niistäkin ensimmäinen erä kärähti – ja kunnolla. Tästä saimme kuitenkin vain hyvät naurut ja seuraava pellillinen näytti jo ihan syömäkelpoiselta. Kaikki ei siis ollut täydellisesti, mutta meille kaikki oli täydellistä. Joulussa onkin enemmän kyse rauhoittumisesta, tunnelmasta ja rakkaudesta. On tärkeintä olla niiden lähellä, joista välittää.

Itselläni on ollut tänä vuonna hyvin aikaa valmistautua jouluun, mutta silti olen varautunut siihen, että kaikkea en ehdi tehdä, mitä olen suunnitellut. Olen pitänyt pääprioriteettina ruokien valmistamista, sillä fodmap-ruokavaliota noudattavana minulle on tärkeää tietää, mistä ainesosista ruuat on valmistettu. Laatikoiden määrä on meillä kuitenkin minimissä ja joitain ruokia saadaan anopiltani – ja se onneksi helpottaa hommaa. Valmistin itsekin taas suuremman satsin porkkanalaatikkoa ja joulutorttuja ja vein vanhemmilleni, niinkuin olen tehnyt jo muutamana vuonna. Tällainen pieni auttaminen jo luo joulun tunnelmaa ja tekee hyvän mielen sekä itselle että vastaanottajalle. Etenkin, kun vanhempani eivät olettaneet minun tekevän mitään, vaan tein ne omasta tahdostani ja koska minulla oli siihen hyvin aikaa.

Olen viime vuosien aikana huomannut, miten ihminen aina kuvittelee, että aikaa on paljon enemmän, kuin sitä todellisuudessa on. Tätä hahmottaakseni olenkin alkanut katsoa kellosta suoraan aikaa ja miettiväni pisimmän mahdollisen ajan, joka mihinkin tekemiseen voi mennä. Aina tämä ei onnistu, vaan optimistinen mieleni kuvittelee, että ehdin tosiaan tehdä vartissa tunnin lenkin. Yhä useammin olen kuitenkin saanut apua tästä menetelmästä, että katson kelloa ja mietin, miten kauan minulla on aiemmin mennyt samantyylisten asioiden tekemisessä. Pyrin myös laskemaan mukaan ne hetket, jolloin minun pitää saada rauhoittua, jotta en ala käydä ylikierroksilla. Tämä pieni suunnittelu on vähentänyt paljon turhautumista. Olen ennen luullut, etten vain ole tarpeeksi nopea ja tehokas, vaikka kyse ei oikeasti ole siitä. Sillä olenhan minä ihan tarpeeksi tehokas, innokas mieleni vain välillä erehtyy kuvittelemaan, että kaksi minuuttia riittää kaupassa käyntiin. Tätä jännää mielen ominaisuutta kutsutaan ainakin nimellä optimismivääristymä, josta esimerkiksi ihana Katri Manninen on kirjoittanut blogissaan monestakin eri näkövinkkelistä – suosittelen tutustumaan 🙂

Mutta tosiaan, olen siis täysin valmistautunut siihen, että jouluaattoon mennessä osa paperikasoista on edelleen järjestämättä ja osa huonekaluista lepää tyytyväisinä tomukerroksen alla. Se on ihan ok, eikä haittaa mitään. Samaten ajattelen, että vaikka mieheltäni jäisi puolitiehen jokin joulutekeminen, ei sillä ole loppujen lopuksi niin väliä. Tärkeintä on, että saamme viettää yhdessä joulua.

Toivon, että jokainen voi antaa jouluna itselleen ja läheisilleen armoa ja ymmärrystä. Vaikka toivottu lahja jäisi saamatta, lempijouluruoka loppuisi kesken tai nurkissa vilistäisi villakoiria, voi joulusta silti tulla täydellinen.

Facebooktwittergoogle_pluspinterest
Suppilovahverot 2015

Suppilovahveroita ja ajatuksia kiireestä

Olin viikonloppuna äidin kanssa sienimetsällä. Löysimme puoliämpärillistä suppilovahveroita, wuhuu!

Metsässä tallustellessamme puhuimme äidin kanssa syntyjä syviä. Puhuimme stressaamisesta, täydellisyyteen pyrkimisestä ja liiallisesta murehtimista. Äitini totesi lempeästi sieniämpäri kädessä, että hänelläkin olisi paljon tehtävää tällä hetkellä: “töiden jälkeen opiskelua, siivottavaa, järjesteltävää, ruuanlaittoa.. Mutta olen silti istunut iltaisin palapelini ääreen, koska pidän sen tekemisestä. Ei se ole niin vakavaa, jos jotain on kesken.”

Tällaiset sanat on ihana kuulla ihmiseltä, jolla on tällä hetkellä monta rautaa tulessa. Äitini asenteesta voi myös helposti huomata, että oma elämäntilanteemme ei suoraan määritä sitä, miltä meistä tuntuu. Ajoittain ajatukset elämäntilanteestamme voivat saada meidät tuntemaan surua, vihaa ja pahaa oloa, ja se on täysin normaalia, se ei haittaa. Mutta näiden ikävien ajatusten ja tunteiden pitää antaa mennä menojaan, eikä niihin kannata jäädä junnaamaan.

Sieniretki teki monellakin tapaa hyvää. Oli mukava jutella äidin kanssa pitkästä aikaa, ihan rauhassa. Toisekseen, metsän rauhoittava vaikutus tuli jälleen todettua. Ei ole parempaa paikkaa kiireisen, pääasiassa sisällä vietetyn viikon jälkeen, kuin rauhallinen metsä. Lisäksi sienistä riitti hyvin herkuteltavaa seuraavaksi päiväksi ja maku oli taivaallinen! Sienimetsään on tarkoitus suunnistaa tänä syksynä vielä uudelleen, toivottavasti satoa riittää 🙂

Facebooktwittergoogle_pluspinterest

Hektisen päivän jälkeen

Nukuin aamulla pommiin. Hapuilin herättyäni puhelinta yöpöydän laatikosta ja silmäni olivat varmaan lautasen kokoiset, kun tajusin mitä kello näyttää. Ei auttanut muu, kuin vauhdilla pukea vaatteet ja suunnistaa keittiöön pika-aamiaiselle. En yhtään pidä kiireisistä aamuista, mutta tänään jouduin oman uneliaisuuteni vuoksi käymään sellaisen läpi.

Koko päivä tuntui menevän edestakaisin juostessa ja työpäiväkin venähti pidemmäksi aamuisen nukkumisen takia. Olin myös sopinut käyväni ystäväni kanssa lenkillä ja siitä onneksi pidin kiinni, enkä perunut kiireestä huolimatta. Tiesin lenkin ja ystäväni seuran tekevän hyvää, ja arvelin tällaisen tauon rauhoittavan vähän mieltäni hektisen päivän keskellä.

Päivän saldo oli se, että työt tuli tehtyä, lenkillä käytyä ja juoksevat asiat tuli hoidettua. Ruoka taas jäi laittamatta ja pyykit pesemättä. Onneksi kyseessä oli kuitenkin huomisen, eikä tämän päivän ruoka ja vaatekaapista löytyy vielä puhtaita vaatteita. “No harm done” siis.

Hetken tuossa punnitsin, että pesenkö pyykkiä vai menenkö saunomaan ja päädyin rauhoittumaan saunan lauteille. Pyykit joutavat odottaa huomiseen ja selvästi kaipasin tähän iltaan jotain mieltäni rauhoittavaa. Edelleen minulla on hektinen olo tästä päivästä ja mieleni tuntuu olevan täynnä ajatuksia, mutta sauna onneksi rauhoitti vähän.

Taidanpa keittää vielä kamomillateet ja venytellä television äärellä, jospa ajatukset sitten vähän hälvenisivät ja saisin nukuttua kunnon yöunet. Ja niiden jälkeen heräisin ajoissa.

Facebooktwittergoogle_pluspinterest