Lyhennystä ja lykkäystä

Sunnuntai on loistava päivä tehdä asioita, joita on lykännyt jo pidempään. Tyypillisesti tällaiset asiat liittyvät jollain tavalla kotiin, ne eivät ole välttämättömiä ja niillä ei ole välitön kiire. Minulle yksi tällainen asia on ollut uusien verhojen lyhentäminen ja ripustaminen, johon tartuin tänään – edelleen ristiriitaisin tuntemuksin.

Kerrotaanpa ensin sen verran, että keväällä ostetut verhot piti lyhentää jo aikoja sitten. Ne ripustettiin paikalleen, jotta voisin lyhentää ne paremmalla ajalla. Se aika ei tullut vielä tänäänkään. Aloitin urakkani kyllä mittaamalla kesäisempien verhojen lyhennysmitan, mutta jätin sen homman siihen. Tajusin, että pikaisempaa lyhennystähän tarvitsevat uudet syksy/talviverhot, jotka olin aikeissa ripustaa kevät/kesäverhojen tilalle.

Aluksi mielessäni vilahti mielikuva itsestäni lyhentämässä tämän sunnuntaipäivän aikana kaikki lyhennystä vaativat sivuverhot, jotka vain löytäisin asunnosta. Nopeasti kuitenkin ymmärsin, että minun on turha langettaa päälleni sellaista painetta. Olin nimittäin suunnitellut tekeväni myös muita, kiireellisempiä asioita samana päivänä. Päätin siis lyhentää vain olohuoneen uudet verhot ja katsoa sitten, onko minulla aikaa muiden verhojen lyhentelyyn. Arvioin kuitenkin alussa ihan oikein, sillä aikaa tähän hommaan ei jäänyt. Nyt minun ei tarvinnut syyllistää itseäni keskenjääneestä työstä, kun suuri työ ei jäänyt kesken, vaan pienempi työ tuli valmiiksi.

Kevät/kesäverhojen lyhentämistä voin siis halutessani lykätä vaikka ensi kevääseen. Tavoitteenani kuitenkin on, että saisin lyhennettyä ne samalla, kun lyhennän toiset syksy/talviverhot, jotka eivät tämän päivän urakkaan mahtuneet. Ne eivät nimittäin tule niin keskeiselle paikalle asunnossamme, että joutavat vielä hyvin odottamaan. Lisäksi kyse on paneeliverhoista, joten niiden lyhentäminen ei välttämättä vie niin paljoa aikaa, kuin näiden leveämpien sivuverhojen. Ne ovat myös puuvillaa, joten silittäminen tulee varmaankin olemaan helpompaa ja nopeampaa.

Tämänpäiväisten, 65 % polyesteriä -verhokankaiden silittäminen oli kyllä mieltäraastavin osuus tässä verho-operaatiossa. Silittäessä minulta kului varmaan litra vettä, sillä yhden pallon silitysteholla ei pakkauksessa ryppyyntynyt kangas kovin helpolla siliä. Suihkuttelin ja levittelin siis vettä oikein kunnolla pahimmille kohdille ja silitin ranteeni kipeiksi. Puolessa välissä hommaa kuitenkin hoksasin, että tuskin kukaan niin tarkkaan tiirailee verhojani. Puolitin silittämiseen käyttämäni ajan ja huomasin, että rypyt silisivät yhtä paljon kuin aiemminkin, kun yritin tosissani saada verhot rypyttömiksi. Eli vähemmällä huhkimisella pääsin täysin samaan lopputulokseen.

Nyt verhot on ripustettu, eikä ryppyjä kerta kaikkiaan huomaa, vaikka niitä siellä on. En siis suosittele käyttämään tuhottomasti aikaa verhojen silittämiseen – vähempikin riittää. Myöskään ompeluvaiheessa ei kannata olla liian ankara itselleen. Jos ommel ei mene suoraan, se mutkittee tai menee vinoon – ei siinä sen kummempaa. Harva kuitenkaan kumartuu lattianrajaan tutkailemaan ompeleitasi, joten täydellisen ompelujäljen saavuttaminen ei todellakaan ole välttämätöntä.

Facebooktwittergoogle_pluspinterest